Olen Anton, 30-vuotias, ja lähden sitoutumattomana Vapauden liiton kunta- ja aluevaaliehdokkaaksi. Lähdin mukaan politiikkaan joulukuussa 2014 Perussuomalaisten riveissä. Siitä lähtien olen ollut aktiivisesti mukana politiikan ruohonjuuritasolla, osallistunut vaalityöhön ja tukenut muiden ehdokkaiden kampanjoita lähes kaikissa vaaleissa. Olin ehdokkaana vuosien 2017 ja 2021 kuntavaaleissa ja toiminut puolueen sisäisissä hallintoelimissä.
Helmikuussa 2025 tein päätöksen siirtyä tukemaan nousevaa poliittista liikettä – Vapauden liittoa.
Uskon suomalaiseen päätäntävaltaan, vahvaan kansalliseen identiteettiin ja siihen, että Suomi ei ole EU:n sätkynukke eikä suurvaltojen pelinappula. Poliittiset arvoni pohjautuvat kansalliskonservatismiin, EU-vastaisuuteen ja puolueettomuuspolitiikkaan.
Tampereen kuntapolitiikassa haluan edistää:
- Kaupungin kehitystä – Tampereen on oltava viihtyisä ja vetovoimainen.
- Sujuvaa liikennettä – toimivat liikenneyhteydet kaikille kaupunkilaisille.
- Tasapuolista aluekehitystä – kaikkia kaupunginosia on kehitettävä tasavertaisesti.
- Monipuolista asuntotuotantoa – asumisen on oltava saavutettavaa ja laadukasta.
- Työpaikkojen syntymistä – kaavoituksessa on huomioitava yritysten tarpeet.
Aluevaaleissa kannatan:
- Vahvaa julkista terveydenhuoltoa – suomalaisilla on oikeus laadukkaaseen hoitoon.
- Verovarojen vastuullista käyttöä – en hyväksy julkisten varojen valuttamista miljardibisnestä takoville suuryhtiöille.
Äänestä itsenäisyysmies valtuustoon – rakennetaan yhdessä vahvempi Suomi!
https://twitter.com/AntonSormunen
Anton Sormunen