Jussi Kankaristo.
Jussi Kankaristo, Turku

Ehdolla:
✅ Varsinais-Suomen hyvinvointialue
✅ Kuntavaalit, Turku

Olen Jussi Kankaristo ja seurannut Suomen ja maailman heikentämistä yli 15 vuotta.
Olen eläkkeellä oleva sähköasennusyrittäjä, sähköteknikko, energiahoitaja ja kansalaisaktivisti.

Vapauden liitto on ”henkinen kotini”, mutta osa mielipiteistäni on siten omiani, että ehkä poikkeavat puolueen linjasta. Pyydänkin Sinua tutustumaan myös muihin Vapauden liiton ehdokkaisiin ja valitsemaan heistä mieleisesi.

Maailman mielettömyyksistä johtuen osa tekstistäni saattaa tuntua katkeralta, mutta olen myös sovinnollinen ja ymmärrän täysin sen merkityksen.
Tässä henkinen voimani, tietämykseni ja järjestelmällisyyteni vahvistavat asioiden esiintuomista.

Kahdessa koulutustani vastaavassa työpaikassa työurani on katkennut rehellisyyteen, jota ei suvaittu.
Jouduin myös tilanteeseen, jossa ilmiannoin esimieheni petollisesta toiminnasta. Itselleni edullista vaihtoehtoa tilanteessa ei ollut, mutta mietinnän jälkeen ajattelin seuraavaa: ”Jos en toimi oikein, joudun loppuikäni ajattelemaan, etten uskaltanut. Tuosta ratkaisusta on lähes 25 vuotta ja se oli merkittävä etappi pelottomuuden ja henkisen voiman kehityksessä.

Rakkauden vastakohta on pelko. Näin aito pelottomuus kasvattaa myös joustavuutta.

Ihmisen seuratessa sisintään,
arvokasta johdatustaan,
tulee – voimassa vahvistumaan,
oikeamielisessä rohkeudessaan.

Ainakin 12 vuotiaasta asti olen ollut alistamisen vastustaja.
Nyt pahimpia alistajia ovat maailman globalistieliitti lakeijoineen.
Eu:n liittymisneuvotteluista asti nykyisyyteen, suomalaisten elinolosuhteita on heikennetty. Tässä on käytetty apuna valheita, korruptiota ja ihmisten alistamista. Alistamisen yleisimpiä keinoja ovat pelko, syyllistäminen ja häpeään saattaminen.Yksityiskohtia väärästä suunnasta:

  • Kansalaisten tahallinen velkaannuttaminen vastustamisen lannistamiseksi.
  • Kaikki muiden maiden avustaminen on tehty velkaa ottamalla, eli suomalaisten elinolosuhteita heikentäen. Myös tulevien sukupolvien.
  • Terveydenhuoltoa on heikennetty suurten, maailmanlaajuisten lääkeyhtiöiden eduksi. Niiden lobbauksesta johtuen terveydenhuoltomme nojaa liiaksi kemiallisiin lääkkeisiin. Lääketieteen tutkimus on pääosin suurten lääkeyhtiöiden rahoituksessa ja siten myös ohjauksessa. Täydentäviä hoitoja ja menetelmiä syrjitään, vaikka monet näistä ovat korvattavia muualla Euroopassa.
  • WHO:n maailmanhallitsemishalu on alistamassa ihmisiä ennen näkemättömällä tavalla. Voimme vain toivoa, että eduskuntamme globalistiedustajat eivät sitä hyväksy Suomen osalta.
  • Pääosin Usa:n aloittamien tai tukemien sotien avulla ihmisten liikekannallepano on tuonut myös Suomeen kulttuuriamme, yhteiskuntarauhaamme ja talouttamme heikentäviä tulijoita. Tämä on osa globalistien aiheuttamaa, Suomea tuhoavaa väestönvaihtoa.
  • Todellisuudessa eduskunnassamme on vain yksi puolue. Kaikki puolueet siellä ottavat ohjeensa eu:lta ja muilta globalistivaikuttajilta. Näiden puolueiden erimielisyydet ovat näennäistä hämäystä, joilla puututaan toisarvoisiin asioihin.
  • Itsenäisyytemme ja rauhantahtoisuutemme on menetetty häpeällisesti.
  • Ympäristöasioissa on paljon valhetta. Näennäinen ympäristönsuojelu on pääosin rahastusta eikä kukaan kerro, mihin rahat lopulta menevät. Rahastus myös turmelee luontoamme esim. kaivosten muodossa. Ulkomaiset kaivosyhtiöt rikastuvat ja Suomelle jää ympäristövaurioiden korjaus. Kaikki saastumisvauriot eivät ole korjattavissa.
  • Hiilidioksidivouhotus on osa ihmisten alistamista ja Suomen talouden tuhoamista. Ruotsissa turvetta käytetään uusiutuvana luonnonvarana, mutta Suomen alistajat päättivät toisin ja lopettivat turvetuotannon. Suomen metsät ovat todellisuudessa hiilinieluja, mutta globalistipäättäjämme näkivät siinäkin keinon tuhota talouttamme.
  • Ihmisille haitallisen säteilyn rajat ovat Suomessa paljonkin korkeammat kuin monissa Euroopan maissa.
  • Suomalaisten yhtenäisyyttä on globalistien toimesta jatkuvasti rikottu jo vuosikymmeniä, valheen ja harhaanjohtavan tiedon avulla.
  • Maaseudun autioittaminen ja omavaraisuuden tuhoaminen on pahimpia suomalaisten alistamisen muotoja.

Olen edellä kuvannut väärää suuntaamme, kertoakseni että omalla kansalaisaktivismillani pyrin myös korjaamaan tuota suuntaa.
Koen ehdokkuuteni myös mahdollisuudeksi parempaan tulevaan johtavan totuuden esiintuomisessa.

Linkki, jossa kerron alistamisen vastustamisesta: https://www.youtube.com/watch?v=A5K7atThCZs&ab_channel=TotuudenEtsij%C3%A4t3

Seuraajat ja itsenäiset – miten kaaos tuotetaan? – YouTube:

https://www.youtube.com/@jussikankaristo

(Sivustossa jokin häiriö) Nettisivu: https://jussikankaristo.fi/
Sähköposti: [email protected]
Sosiaalisessa mediassa olen kaikissa omalla nimelläni.

Jussi Kankaristo

Samankaltaiset artikkelit