Moro!
Olen Teppo Honkasalo, 60 v työmies, toisin sanoen nykytermillä, rakennushenkilö Turusta.
Syntynyt olen Oulussa, josta Porin kautta kuljeuduin asumaan Turkuun, missä melkein koko pienen ikäni olen asunut, lukuun ottamatta muutamaa vuotta, kun asuin Mynämäellä ja Uudessakaupugissa.
Lapsia on kolme, kaikki jo täysi-ikäisiä ja asun nykyisin avoliitossa.
Työtä olen tehnyt 15 v lähtien, autonpesijänä, kärrypoikana, rakennuspiirtäjänä, rak.apumiehenä, lähettinä, hammaslaboranttina, kattoasentajana, päihdetyöntekijänä, toiminnan suunnittelijana ja kiinteistönhoitajana, sekä olen toiminut yrittäjänä.
Tällä hetkellä teen työtä rakennushenkilönä.
Työn teon ohessa, olen ollut elämäni aikana myös työtön ja asunnoton, joten nämä asiat eivät ole minulle vieraita. Jokaisella pitäisi olla ainakin asunto, missä asua, vaikkei aina töitä heti löytyisi.
Ehdokkaaana en ole siksi, että haluaisin politiikoksi, vaan haluan olla mieluummin äänestäjien asiamies ja ajaa kaikkien vähempiosaisten asiaa, ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Olen nähnyt usean vuoden ajan ruohonjuuri tasoltakin, miten päättäjät ovat vuosi vuodelta ajaneet ihmisiä enemmän tilanteeseen, joka kurjistaa ja syrjäyttää ihmisiä. Tähän pitäisi saada muutos.
Kaikille ihmisille kuuluisi elämä, mikä on elämisen arvoista.
Teppo Honkasalo