Moikka! Olen Milad Dehghan (tunnetaan nimellä Slim Mill), Vantaan nykyinen kaupunginvaltuutettu. Tänä vuonna asetun ehdolle alue- ja kuntavaaleissa, sillä olen päättänyt jatkaa työtäni turvallisemman ja reilumman Vantaan eteen. Ammatiltani olen juontaja, artisti sekä somevaikuttaja. Asun Myyrmäen ghetossa, turvattomuuden keskellä. Aktivistina taistelen päivittäin oikeudenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden puolesta. Luonteeltani olen maanläheinen, taistelija ja valmis tekemään mitä tahansa paljastamaan korruptiota ja edistämään omaa asiaani.
Vaali Slogan:
Äänestä tai KUOLE turvattomuuteen!
STOP Korruptiolle!
Vantaan valtuustossa olen myös työskennellyt kulttuuri- ja hyvinvointilautakunnan jäsenenä, mutta ennen kaikkea olen taistellut korruptiota vastaan ja tuonut julki kaupungin epäkohtia. Tämän takia sain myös potkut edellisestä puolueestani, Perussuomalaisista, sillä en pelännyt paljastaa puolueen sisällä tapahtuvaa korruptiota.
Tärkeimmät vaaliteemat:
1. Turvallisuuden parantaminen Vantaalla
Vantaalla on tällä hetkellä huolestuttavan paljon turvattomuutta, joka vaikuttaa asukkaidensa arkeen. On tärkeää, että puutumme tähän ongelmaan kovalla kädellä. Tarvitaan lisää valvontakameroita ongelma-alueille ja enemmän vartiointia. Lisäksi luovat ja edulliset ratkaisut, kuten klassisen musiikin soittaminen häiriöalueilla, ovat osoittautuneet toimiviksi. Päihdepalveluja tulee myös siirtää pois ongelma-alueilta. Ghettoutuminen ja segregaation kasvaminen täytyy pysäyttää.
2. Korruption kitkeminen
Vantaalla korruptio on todellinen ongelma, ja se näkyy päätöksenteossa. Tavoitteeni on tuoda korruptio esiin, paljastaa sen tekijät ja estää sen leviämistä. Meidän täytyy rakentaa avoimempi ja rehellisempi Vantaa, jossa valta ei ole vain hyväveliverkostojen käsissä.
3. Parempi kaupunkisuunnittelu
Vantaa ei ole vain ihmisten koti, vaan se on myös monimuotoinen elinympäristö. Kaupunkisuunnittelussa on huomioitava luonnon monimuotoisuus, ja uhanalaisille lintulajeille, kuten varpusille, on annettava mahdollisuus elää. Vantaa ei saa muuttua betoniviidakoksi.
4. Ei-päihdyttävien hamppukasvien kasvattaminen Vantaalla
Kannatan ei-päihdyttävien hamppukasvien kasvatusta Vantaalla, sillä se voi tarjota uusia mahdollisuuksia esimerkiksi ekologisiin ja kestäviin tuotteisiin. Hamppukasvit voivat tuoda alueelle työllisyyttä ja elinkeinoja sekä edistää ympäristönsuojelua ja kestävää kehitystä. Tässä on tulevaisuuden potentiaalia, joka voi parantaa Vantaan taloutta ja luoda uutta liiketoimintaa.
5. Lasten oikeuksien puolustaminen
Olen pitänyt erittäin vakavia puheita lasten kouluruuan heikosta laadusta,
sekä korona-aikana oppilaitten törkeistä oikeuksien loukkaamisista koulujen toimesta!
Mitä olen saavuttanut nykyisellä valtuustokaudella?
- Puheenvuoroni ovat keränneet lähes miljoona katselukertaa sosiaalisessa mediassa. Olen tuonut esille kaupungin vääryyksiä ja haastatellut entisiä työntekijöitä, jotka ovat paljastaneet korruptiota Leveli-podcastissani.
- Olen tuonut esiin tärkeitä puheenvuoroja kaupungin kokouksissa ja saanut aikaan pelkoa korruptoituneille päättäjille omalla julkisuudellani ja valta-asemallani.
Valtuustossa olen toiminut rohkeasti ja tuonut esiin tärkeitä asioita, jotka muuten olisivat jääneet piiloon. - Pyrkinyt tekemään kaikkeni edistääkseni turvallisuutta, nuorten hyvinvointia sekä kitkemään korruptiota!
Äänestämisen tärkeys:
Äänestäminen on tärkeää, sillä jos et äänestä, annat päätöksentekovallan niille, jotka eivät aja sinun etuasi. Kuntaveroasi käytetään silloin miten tahansa, ilman, että sinulla on sananvaltaa. On erityisen tärkeää, että myös ne, jotka eivät usko äänestyksen vaikuttavan, menevät äänestämään. Vantaa ei saa jäädä unohduksiin lännen alueilla, ja jokaisen pitää voida kävellä kadulla pelkäämättä, että joutuu väkivallan kohteeksi.
Vantaan monikulttuurisuus ja vieraskieliset asukkaat:
Vantaalla on jo nyt suuri määrä vieraskielisiä asukkaita, ja tämä vaikuttaa kaupungin segregaation ja ghettoutumisen kasvuun. Myös kouluissa on liikaa S2-opiskelijoita, mikä heikentää oppimistuloksia ja koulutuksen laatua. Täytyy olla järkevää hallintaa ja tasapainoa vieraskielisten määrässä, jotta Vantaa voi kehittyä ja elää rauhassa ilman, että yhteiskuntaluokat ja alueet eriytyvät.
Vaalitavoitteeni on selvä:
- Turvallisuus: Vantaa on oltava paikka, jossa asukkaita ei tarvitse pelätä.
- Korruption torjunta: Paljastetaan ja kitketään korruptio kaikilta tasoilta.
- Parempi Vantaa kaikille: Kaupunkisuunnittelua, joka ottaa huomioon luonnon ja asukkaidensa tarpeet.
- Kestävä kehitys: Ei-päihdyttävien hamppukasvien kasvattaminen mahdollistaa ekologisesti kestäviä liiketoimintamahdollisuuksia ja ympäristönsuojelua.
Äänestä minua, jotta voimme tehdä Vantaasta turvallisemman, rehellisemmän ja tasavertaisemman paikan elää.
Milad Dehghan