Vapauden liiton puoluehallitus on nimennyt Natalia Gullstenin vuoden 2023 eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiiriin. Tervetuloa mukaan Vapauden liiton toimintaan ja kansanedustajaehdokkaaksi!
Olen Natalia Gullsten, 44v. Asun ja työskentelen opettajana Helsingissä, opetan ruotsia ja englantia. Olen muuttanut Suomeen 18-vuotiaana, eli olen asunut Suomessa yli puoli elämääni ja minulle Suomi on toinen kotimaa. Lapseni ovat kasvaneet täällä ja täällä on kotini ja kaverini.
Politiikassa olen suhteellisen uusi ihminen. Olen aina ollut kiinnostunut siitä mitä tapahtuu maailmassa mutta aktiivisesti politiikassa olen toiminut noin kolme vuotta. Olen osallistunut kuntavaaleihin.
Valitettavasti viime aikoina maailma jossa asumme, on muuttunut dramaattisesti, eikä parempaan suuntaan. Vanhat instituutiot, kuten perinteinen perhe, romahtavat, on kielletty nimittää asioita oikealla tavalla ja muutenkin sanoa siitä mitä ei sovi yhteen hallituspuolueen linjan kanssa.
Korona romautti sen, mikä oli jo haurasta ennen pandemiaa – maan talouden. Ukrainan sota on vielä huonontanut tilaa ja lisäksi rasismi ja russofobia ovat nostaneet päätään. Terveys- ja koulutussysteemit ovat syvässä kriisissä. Politiikassa haluan taistella rasismia vastaan, kaikissa muodoissa. Nykytilanteessa prioriteettini on taistella russofobiaa vastaan, liikkumisrajoituksia vastaan (viisumien myöntämisen rajoituksia vastaan) ja kaksoiskansalaisuuden kieltämistä vastaan. Sensuuri pitää poistaa kaikista sosiaalisista medioista ja elämässä kaikista tasoissa. Jokaisesta asiasta pitää olla mahdollista puhua avoimesti. Suomalaisten veronmaksajien rahat pitää käyttää Suomen hyvinvoinnin takaamiseen. Oma kansa ensin -ajattelu pitää olla pohjana kaikissa poliittisissa päätöksissä.
Меня зовут Наталья Гуллстен, 44 года. Я живу и работаю учителем в городе Хельсинки, преподаю английский и шведский языки. В Финляндию я приехала в 18 лет, поэтому больше половины жизни я прожила здесь и считаю эту страну второй Родиной. Здесь выросли мои дети, здесь мой дом и друзья.
В политике я сравнительно недавно, участвовала в региональных выборах.
К сожалению в последнее время мир в котором мы живем очень сильно меняется, не в лучшую сторону. Старые устои рушатся, ломаются старые институты семьи, дома, сейчас стало запрещено называть вещи своими именами и говорить неугодное.
Корона пошатнула то, что и так было хрупким, экономику страны. Далее, в связи с войной на Украине положение только ухудшилось, а также поднял голову расизм и русофобия. Здравоохранение и образование находятся в глубоком кризисе.
Своей первоочередной задачей я считаю искоренение расизма во всех проявлениях. В сложившейся ситуации, борьбу с русофобией ущемлением прав граждан любой страны на свободное передвижение (ограничение выдачи виз), и борьбу против отмены двойного гражданства у людей с гражданством России.
Необходимо убрать цензуру слова во всех сферах и соцсетях. Любой вопрос нужно и можно обсуждать. Деньги налогоплательщиков Финляндии должны идти на благоустройство страны. Вся политика должна быть основана на слогане, сначала свой народ!
Natalia Gullsten
Sosiaalinen media:
https://www.facebook.com/nataliagullstenvapaudenliitto