Hämeen Vapauden liitto, kevätkokouksen julkilausuma 27.4.2024
Eduskuntapuolueet ovat nurkanneet Suomen
Monet suomalaiset ovat saaneet tarpeekseen nykyisistä eduskuntapuolueista, jotka toinen toisensa perään aina pettävät äänestäjänsä ja tekevät erilaista politiikkaa kuin ne vaalien alla kansalle lupailevat. Vapauden liitto tarjoaa näille pettyneille äänestäjille selkeän vaihtoehdon eurovaaleissa.
Vapauden liitto on myös todellinen oppositio eduskuntapuolueille, sillä kaikki eduskuntapuolueet tukevat yhdessä ja erikseen politiikkaa, jossa Suomesta on tehty askel askeleelta Euroopan Unionin vasallivaltio Suomen itsemääräämisoikeuden kustannuksella.
Euroopan Unioni päättää suureksi osaksi mm. lainsäädännöstämme, ulkopolitiikastamme sekä kauppa- ja rahapolitiikastamme. Suora seuraus itsenäisyyden menettämisestä on se, että Suomi ei enää pysty ajamaan omia kansallisia etujaan. Kaikkien nähtävillä oleva tulos tästä kyvyttömyydestä on nykyinen velkaantunut, taantuva ja nopeasti elinvoimaansa menettävä Suomi.
Eduskuntapuolueet ovat menettäneet poliittisen liikkumatilansa nurkkaamalla Suomen ja samalla myös itsensä EU:n vasalleiksi. Tämän myötä Suomen eduskunta joutuu toimimaan Brysselin asettamien rajojen sisällä, jotka käyvät yhä ahtaammiksi kun EU:ta vahvistetaan kansallisen päätösvallan kustannuksella.
Vapauden liitto ei tätä Suomen itsekutoista nurkkaamista hyväksy, vaan me haluamme palauttaa Suomen valtiollisen itsenäisyyden, joka on kansallisen hyvinvointimme tärkein edellytys. Äänestämällä Vapauden liittoa annat äänesi itsenäiselle Suomelle, jonka asioista päättävät suomalaiset itse, kun taas valtapuolueita äänestämällä annat tukesi harvainvaltaisen Brysselin etäiselle valtakoneistolle, joka syö kymmenien tuhansien lobbareiden käsistä.
Valinnan ei pitäisi olla vaikea.