KEMPELEEN VAPAUDEN LIITTO RY:N NIMI JA TOIMIALUE MUUTTUI

Kempeleen Vapauden liitto ry kokoontui perjantaina 5.4. vuosikokoukseen Oulun Toppilassa.

Kokouksessa päätettiin laajentaa yhdistyksen toimialuetta niin, että se käsittää koko Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun eli koko Oulun vaalipiirin. Samalla yhdistyksen nimi muutettiin Pohjois-Pohjanmaan Vapauden liitto ry:ksi. Vapauden liiton ehdokkaaksi lähteminen vuoden 2025 kuntavaaleissa onnistuu tämän koko vaalipiirin kattavan yhdistyksen puitteissa.

Kokouksessa valittiin myös yhdistykselle uusi hallitus. Puheenjohtajaksi tuli Tuomo Kinnunen Reisjärveltä, varapuheenjohtajaksi Anne Heinonen Kempeleestä, sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi Heini Koukkari Kempeleestä ja muiksi varsinaisiksi jäseniksi Riitta Antila Kiimingistä ja Arto Hämäläinen Kempeleestä.

Samankaltaiset artikkelit