Kiitän kaikkia äänensä Vapauden liiton ehdokaslistalle antaneita, ehdokkaita ja kampanja-aktiiveja suuresta työstä, jonka jälleen yhdessä teimme!
Eurovaalien tulos oli Vapauden liitolle rohkaiseva. Saimme alustavan laskennan mukaan 16773 ääntä. Taakse reilulla erolla jäivät ns. Liberaalipuolue ja jopa eduskuntapuolue LiikeNyt. Olisin toki toivonut, että ääniä olisi kertynyt enemmän, mutta tiesimme urakan vaikeuden.
Valtamedia noudatti samaa taktiikkaa kuin eduskuntavaaleissa 2023 – puolueestamme kirjoitettiin hyvin vähän, jos ollenkaan. Yksikään ehdokkaistamme ei saanut yhtään kutsua yhteenkään keskustelupaneeliin, vaikka ehdokkaissamme oli jopa yksi europarlamentin jäsen, Teuvo Hakkarainen. Ainoa poikkeus tästä oli Ylen Pienpuoluetentti, joka on jo nimenä leimaava. Pienpuoluetentti järjestettiin kaiken lisäksi ennakkoäänestyksen jälkeen, jolloin puolet äänestäjistä oli jo äänensä antanut.
Jouduimme ostamaan näkyvyyttä rahalla, jota oli käytössä varsin vähän. Veronmaksajien rahoittamiin, miljoonabudjeteilla toimiviin eduskuntapuolueisiin verrattuna kampanjoimme omarahoitteisesti puolueen jäsenten jäsenmaksuilla, ehdokkaiden omilla panostuksilla ja saaduilla lahjoituksilla. Mehän emme saa puoluetukea. Tästä huolimatta saimme isohkon äänimäärän. Mikä tulos olisikaan voinut olla, jos lähtökohdat olisivat olleet eduskuntapuolueisiin verrattavat tai edes lähempänä tasapuolista?
Meihin kohdistettiin siis järjestelmällistä syrjintää, mikä näkyi tuloksessa. Vertailun vuoksi voi mainita vaikka Tanskan, jossa puoluetuki maksetaan äänestäjien määrän mukaan, eikä tukea ole paalutettu eduskuntapuolueille. Tanskassa myös sikäläisessä julkisen mediayhtiön vaaliväittelyissä sekoitetaan isoja ja pieniä puolueita keskenään, jolloin uudet poliittiset liikkeet pääsevät aidosti haastamaan vanhoja puolueita. Tämä tekee vaaliväittelyistä kiinnostavia ja väittelyt keräävätkin miljoonayleisöjä. Suomessa suuria puolueita ei pääse haastamaan. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että isojen puolueiden vaaliväittelyt ovat viime vuosina osoittautuneet Suomessa päällehuutokilpailuiksi – pienpuoluetenteissä näkemyseroista huolimatta keskustelut ovat olleet sivistyneitä.
Haimme kaikesta huolimatta eurovaaleista näkyvyyttä ja sitä saimme. Jopa Yle näytti tulosruudussaan VL:n lyhennettä ja moni kuuli puolueestamme ensimmistä kertaa. MTV:n tulosillassa näkyi puolestaan LiikeNytin luvut, vaikka olimme kannatuksessa melkein tuplasti suurempia.
Kuten minua seuranneet ovat tähän mennessä varmaankin jo arvanneet, niin emme ole luovuttamassa. Suomen kansa ansaitsee sen, että vaaleissa on tarjolla vaihtoehto, joka puhuu kansalle totta: Rauha on parempi kuin sota, ilmastokriisi ja luontokato ovat silkkoja valheita, eikä perusoikeuksia ei pidä lähteä polkemaan koronanatsipasseilla ja muilla kansansortovälineillä, joita meille erilaisilta kansainvälisiltä fasistiorganisaatioilta tarjotaan.
Tästä hetkestä on vain kymmenen kuukautta seuraaviin vaaleihin. Yhdistetyt kunta- ja aluevaalit pidetään ensi vuonna 2025 huhtikuussa. Tulemme asettamaan ehdokkaita ympäri maata. Olemme myös avoimia erilaisille vaaliliitoille, joista onkin jo keskusteluja menossa. Keskustelut käydään pääosin paikallisten ihmisten toimesta, alue- ja kuntakohtaisesti.
Vaikka kunta- ja aluevaltuustot vielä hetken toimivatkin, niin tämä kesä 2024 otetaan kuitenkin rennosti ja politiikkaa aletaan tehdä tosissaan jälleen alkusyksystä.
Kiitos vielä kerran kaikille äänensä ja panoksensa antaneille! Toivotan kaikille hyvää Juhannusta ja aurinkoista kesän jatkoa!
Ossi Tiihonen
Puheenjohtaja
Vapauden liitto r.p.