Insinööri, ohjelmistokehittäjä ja itsenäisen Suomen puolustaja. Huumorintajulla varustettu tavallinen suomalainen.
Olen vuonna 1975 syntynyt oululainen insinööri, jolla on noin 25 vuoden kokemus ohjelmistoalalta. Työurani aikana olen toiminut ohjelmistokehittäjänä, suunnittelijana, arkkitehtina ja tiiminvetäjänä.
Olen luonteeltani suorapuheinen, määrätietoinen ja ratkaisukeskeinen. Arvostan yksinkertaisia, toimivia ratkaisuja. Jos jokin ei toimi, selvitetään syy ja korjataan ongelma. Ei perusteta ensimmäiseksi työryhmää pohtimaan uuden työryhmän perustamista.
Urheilu ja kamppailulajit ovat olleet osa elämääni lähes 40 vuoden ajan. Ne ovat opettaneet itsekuria, pitkäjänteisyyttä, toisten kunnioittamista ja rauhallisuutta vaikeissakin tilanteissa. Todellinen vahvuus ei ole muiden alistamista, vaan kykyä hallita itseään ja omia tekojaan.
Arvostan rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta, vastuunkantoa ja tervettä maalaisjärkeä. Ihmisen arvo ei riipu hänen varallisuudestaan, asemastaan tai koulutuksestaan. Jokaisen tulee olla samanarvoinen lain edessä.
En niele asioita purematta vain siksi, koska joku auktoriteetti sanoo niiden olevan oikein. Haluan ymmärtää syyt, tutkia tosiasiat ja muodostaa omat johtopäätökseni. Jos huomaan olevani väärässä, osaan myös muuttaa kantaani. Tosin joskus siihen tarvitaan hieman rautalankaa. Insinöörille se on onneksi tuttu materiaali.
Miksi lähden mukaan politiikkaan?
Olen huolissani Suomen tulevaisuudesta. Kansallista päätösvaltaa on siirretty yhä kauemmas suomalaisilta. Samaan aikaan valtion velka kasvaa, kansalaisten ostovoima heikkenee ja yhteiskunnan peruspalvelut ovat vaikeuksissa.
Haluan palauttaa päätösvallan suomalaisille. Kannatan Suomen irtautumista Euroopan unionista, kansallisen taloudellisen itsenäisyyden vahvistamista sekä oman valuutan ja keskuspankin palauttamista.
ETA/EFTA-malli on varteenotettava vaihtoehto EU-jäsenyydelle. Suomen tulee voida käydä kauppaa, tehdä yhteistyötä ja ylläpitää hyviä suhteita muiden maiden kanssa ilman EU jäsenyyttä. Tavoitteena on mahdollisimman laaja kansallinen päätösvalta sekä toimivat kansainväliset kauppasuhteet. Mallin ehdot, velvoitteet ja vaikutukset on arvioitava huolellisesti ennen päätöksiä.
Yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin tulee olla valtion tai kuntien omistuksessa. Energiahuolto, vesihuolto, keskeiset liikenneverkot ja muut yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömät rakenteet eivät saa olla pelkkiä sijoittajien voitontavoittelun välineitä. Niiden ensisijainen tehtävä on palvella Suomen kansaa ja turvata yhteiskunnan toimintakyky kaikissa olosuhteissa.
Suomen luonnonvarojen hyödyntämisen tulee tapahtua ensisijaisesti suomalaisten hyväksi. Kansallisomaisuutta ei pidä myydä lyhytnäköisesti hetkellisten talousongelmien paikkaamiseksi.
Valtion tehtävä on palvella kansalaisiaan, ei päinvastoin. Päätöksenteon tulee olla avointa, vastuullista ja kansalaisten etuun perustuvaa. Myös päättäjien on kannettava vastuu ratkaisuistaan. Tavallinen kansalainenkaan ei pääse vastuustaan perustamalla selvitystyöryhmää.
En lähde politiikkaan tavoittelemaan asemaa, henkilökohtaista hyötyä tai valtaa muiden yli. Haluan rakentaa Suomea, jossa työnteko kannattaa, yrittäjyydelle annetaan mahdollisuus ja jokainen voi elää turvallisesti ja vapaasti.
Minulle tärkeintä ei ole päätöksentekijän nimi tai puoluekirja. Tärkeintä on päätösten oikeudenmukaisuus ja Suomen kansan etu.
En väitä tietäväni kaikkea. Olen kuitenkin valmis ottamaan asioista selvää, kuuntelemaan perusteltuja näkemyksiä ja oppimaan uutta. Kukaan meistä ei ole koskaan täysin valmis.
Suomen tulevaisuus kuuluu suomalaisille. Ja sen tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan enemmän tekoja, vähemmän selityksiä sekä sopivasti huumoria.
-
Tue ehdokkaan omaa kampanjaa
Voit tukea ehdokkaan omaa kampanjaa lahjoittamalla tilille FI62 4744 0010 2472 89 (saaja: Vapauden liitto r.p.) tai MobilePaylla, paina lähetä ja syötä numero 43782 tai lue qr-koodi. HUOM muista mainita ehdokkaan nimi viestikentässä muuten tuki kirjautuu puolueen yleiseen vaalikampanjaan! Lue lisää lahjoitusivulta

