Urho Kekkonen johdatti Suomen vakauteen ja kunniaan. Nyky-Suomi kaipaisi jälleen samanlaista rohkeutta ja isänmaallista viisautta.
126 vuotta sitten, 3. syyskuuta vuonna 1900 tasan, syntyi Lepikon Torppaan, Pielavedelle poika, Urho Kaleva Kekkonen, josta myöhemmin tuli Suomen tasavallan kahdeksas ja pitkäaikaisin presidentti palveltuaan virassa vuodet 1956-1982.
Kekkonen oli suuri isänmaan ystävä, patriootti, jonka poliittinen perintö hakee vertaistaan. Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittisen linjan tuntee ja sen perintöä arvostaa valtaosa suomalaisista.
Kansainvälisestikin tunnustetulla puolueettomuuspolitiikallaan Kekkonen edisti maamme hyviä ulkosuhteita kaikkiin ilmansuuntiin ja luotsasi itsenäistä Suomea menestykseen niin Neuvostoliiton tuella kuin ajoittain ilmankin.
Kekkonen veti Suomea Neuvostoliiton vaikutuspiiristä kohti länttä niin paljon, kuin se ajan oloon oli mahdollista, vaikka erilaisia pilkkakäsitteitä Kekkosen politiikasta keksittiin aina Keski-Eurooppaa myöten. Juhani Suomen teos Lohen sukua: Urho Kekkonen, poliitikko ja valtiomies kuitenkin piirtää kuvan miehestä, jolle kansallinen etu kulki kaiken muun edellä.
Puolueettomuuspolitiikka muodosti Pohjolan vakauden ytimen ja turvallisuutemme perustan. Jos mietitään maamme hyvää kansainvälistä mainetta aktiivisena rauhanrakentajana, sen peruskiveen on muurattu Kekkosen unohtumaton elämäntyö.
ETY-kokous vuonna 1975 oli yksi Suomen rauhantahtoisen ulkopoliiikan huippuhetkistä. Diplomaatti Jaakko Iloniemi kommentoi sitä YLE-uutisille näin:
”Luulen, että se oli rauhan ponnistuksista tätä lajia suurin. Olihan kyseessä ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen korkeimman tason poliittinen konferenssi, johon kaikki Euroopan johtajat ja pohjoisamerikkalaiset osallistuivat.”
ETY-kokous korosti Suomen suurta roolia sillanrakentajana idän ja lännen välissä. Kaiken mahdollisti puolueettomuuspolitiikka. Kekkosen perintöä saamme kiittää tänäkin päivänä myös taannoisesta Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin huippukokouksesta, jota Helsingillä oli kunnia isännöidä kesällä 2018.
2020-luvulla meidän sopisi toivoa samanlaista herraonnea, kuin Kekkosen ajan Suomella. Maata johdettiin viisaudella ja isänmaallisuudella.
Kontrasti oman kansansa etusijalle aina asettaneesta valtiomiesviisaudesta tämän päivän omaan jalkaamme ampuvaan Venäjän vastaiseen pakote- ja rajasulkupolitiikkaan ja kaikenmaailman Tytti Tuppuraisiin, joiden mielestä ”oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”, on melkoinen.
EU-Suomen suoritus kaikkien rimojen alittamisessa hakeekin vertaistaan, ja mikä pahinta, tosiasioiden tunnustamista ei ole vieläkään aloitettu.
Olemme EU-jäsenyytemme aikana syöksyneet Euroopan vahvimpien talouksien joukosta talouden tarkkailuluokalle, sotkeneet naapurisuhteitamme urakalla ja möhlineet myös rauhanrakentamisen suuren mahdollisuuden, jossa meillä olisi historiammekin valossa ollut mahdollisuus loistaa kansainvälisesti.
Suomalaisten rahojen lähettämistä Ukrainaan ja Etelä-Eurooppaan kuitenkin jatketaan ja oman kansan kurjistaminen saa rauhassa jatkua. Siniristlipun sijaan korkeimmissa saloissa liehuvat EU-liput. Kansallinen itsenäisyys on pian muisto vain.
Ja kun joku viimein vaivautuu eduskuntatalolle osoittamaan mieltä asiasta tai erehtyy kantamaan soihtua itsenäisyyspäivänä, se leimataan välittömästi joksikin aivan muuksi, kuin isänmaallisuudeksi.
Siispä terveisiä sinne autuaammille kalavesille, kaikkien aikojen suomalaiselle, presidentti Urho Kaleva Kekkoselle. Vastavirtaan nousee lohen suku, saatpa nähdä. Nyt on vain hieman mutkia matkassa.
Kimmo Kautio
Vapauden liiton 2. varapuheenjohtaja
Hämeenlinna
