Juhannuksesta kirjoittaessani törmäsin ajatukseen, jota en saanut mielestäni. Jos moderni kulutusyhteiskunta todella ruokkii jatkuvaa nautinnonhakua, yksilökeskeisyyttä ja hetkessä elämistä, miksi juuri konservatiivit ovat sen näkyvimpiä puolustajia? Ja jos perhe, paikallisyhteisö, uskonto ja pitkäjänteinen sitoutuminen toimivat vastapainona kulutuskulttuurille, miksi monet vasemmistolaiset suhtautuvat niihin epäluuloisesti?
Mitä enemmän asiaa pohtii, sitä vaikeammalta nykyinen oikeisto–vasemmisto -jako näyttää.
Kapitalismi ei rakasta mitään pysyvää
Kapitalismia puolustetaan usein perinteisten arvojen liittolaisena. Silti markkinoiden logiikka on pohjimmiltaan jatkuvaa muutosta.
Markkinat eivät palkitse vanhaa siksi, että se on vanhaa. Ne palkitsevat sen, mikä on tehokkaampaa, halvempaa tai houkuttelevampaa kuin kilpailijansa.
Tämä tarkoittaa, että samat markkinat, jotka luovat vaurautta, voivat myös murentaa paikallisia yhteisöjä, korvata perinteisiä elämäntapoja ja tehdä uskonnosta, kulttuurista tai jopa identiteetistä tuotteita muiden joukossa.
Joseph Schumpeter kutsui tätä luovaksi tuhoksi. Luominen ja tuhoaminen kulkevat käsi kädessä.
Huxleyn painajainen ei ollut diktatuuri
Kun ihmiset ajattelevat totalitarismia, mieleen tulee yleensä George Orwell. Mutta Aldous Huxley pelkäsi jotain muuta.
Uljaassa uudessa maailmassa (engl. Brave new world) ihmiset eivät ole sorrettuja siksi, että heiltä kielletään asioita. He ovat hallittuja siksi, että heille annetaan jatkuvasti nautintoa: seksiä, viihdettä, kulutusta ja mielihyvää.
Kukaan ei kapinoi, koska kukaan ei tunne siihen tarvetta.
Huxleyn kysymys on yhä ajankohtainen: mitä tapahtuu yhteiskunnalle, jossa ihmiset eivät menetä vapauttaan pakon vaan mukavuuden kautta?
Kun kapina muuttuu tuotteeksi
Herbert Marcuse kutsui ilmiötä repressiiviseksi desublimaatioksi.
Järjestelmä ei enää tukahduta haluja. Se kaupallistaa ne.
Kapinasta tulee brändi. Vastakulttuurista tulee markkinasegmentti. Yksilöllisyydestä tulee tuote.
Ihminen kokee olevansa vapaa, koska hän saa valita tuhansien vaihtoehtojen välillä. Samalla hänen energiansa kuitenkin sitoutuu kuluttamiseen eikä järjestelmän perusteiden kyseenalaistamiseen.
Siksi nykyinen kulutusyhteiskunta näyttää usein omaksuvan myös kritiikkinsä.
Outo ristiriita oikealla ja vasemmalla
Tässä kohtaa syntyy kysymys, joka ei sovi kunnolla kummankaan leirin maailmankuvaan.
Jos perhe, uskonto, paikallisyhteisö ja pitkäjänteiset sitoumukset suojaavat ihmistä markkinoiden jatkuvalta vetovoimalta, miksi niitä vastustetaan niin usein kapitalismin kriitikoiden piirissä?
Ja jos markkinat jatkuvasti hajottavat samoja rakenteita, miksi monet konservatiivit puolustavat niitä niin intohimoisesti?
Ehkä kumpikin puoli näkee vain osan kokonaisuudesta.
Entä jos vapaus tarvitsee vastavoimia?
Liberaalit ja libertaarit muistuttavat aivan oikein, että vapaat markkinat ovat luoneet valtavasti vaurautta ja vapautta.
Mutta vauraus ei automaattisesti luo merkitystä.
Markkinat ovat tehokkaita tuottamaan tavaroita. Ne ovat huomattavasti huonompia vastaamaan kysymyksiin siitä, miksi elämme, mitä velvollisuuksia meillä on toisillemme tai mikä tekee elämästä hyvän.
Ehkä vapaa yhteiskunta tarvitsee rinnalleen instituutioita, joita markkinat eivät itse pysty tuottamaan: perheitä, yhteisöjä ja perinteitä. Luottamusta.
Kysymys ei ehkä ole siitä, pitäisikö valita markkinat tai yhteisö.
Kysymys on siitä, voiko toinen selvitä ilman toista.
Lopuksi: entä jos akseli on väärä?
Ehkä kiinnostavin poliittinen kysymys ei enää ole, oletko vasemmalla vai oikealla.
Ehkä tärkeämpi kysymys on, mikä suojaa ihmistä muuttumasta pelkäksi kuluttajaksi.
Jos kaikki muuttuu markkinaksi, myös ihminen muuttuu tuotteeksi.
Ja silloin todellinen vastakulttuuri ei välttämättä löydy valtiosta eikä markkinoista, vaan niistä asioista, joita kumpikaan ei voi täysin omistaa: perheestä, ystävyydestä, yhteisöstä, uskosta, paikallisuudesta ja tarkoituksesta.
Ehkä juuri siksi kysymys kapitalismista johtaa lopulta paljon syvemmälle kuin talouteen.
Kysymys ei ehkä ole siitä, pitäisikö markkinatalous korvata jollakin toisella järjestelmällä. Kysymys on siitä, missä kulkee markkinoiden raja ja kuka lopulta käyttää valtaa. Mitkä asiat ovat kaupan, ja mitkä eivät? Mitä enemmän taloudellinen ja poliittinen päätöksenteko siirtyy paikallisten yhteisöjen, kuntien ja kansallisvaltioiden ulottumattomiin, sitä vähemmän ihmiset kokevat voivansa vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.
Siksi tulevaisuuden tärkein poliittinen kysymys ei ehkä ole kapitalismi vastaan sosialismi, vaan se, kuinka säilyttää paikallinen ja kansallinen itsemääräämisoikeus maailmassa, jossa valta keskittyy yhä suuremmille markkinatoimijoille, ylikansallisille instituutioille ja suurvalloille.
Kimmo Kautio
Vapauden liiton 2. varapuheenjohtaja
Hämeenlinna
