Vapauden liiton puoluehallitus on nimennyt yrittäjä Ville Laineen vuoden 2023 eduskuntavaaliehdokkaaksi Varsinais-Suomen vaalipiiriin. Tervetuloa mukaan Vapauden liiton toimintaan ja kansanedustajaehdokkaaksi!


Villen omin sanoin:

Olen 44-vuotias yrittäjä ja neljän lapsen isä. Yrittäjänä olen toiminut 17 vuotta. Nämä vuodet ovat tuoneet kokemusta niin työstä, sosiaalisuudesta kuin taloudestakin.

Miksi eduskuntavaaliehdokkaaksi Vapauden liitossa?

Olen seurannut tätä nykyistä maailmanmenoa ja nyt näyttää siltä, että meno on aika hurjaa. Meidät kansalaiset jaetaan kahtia, ja suuri osa alkaa olemaan myös taloudellisesti todella ahtaalla. Monille on myös tullut vahva tunne, että nykyiset päättäjät alistavat meitä; pitää tehdä niin kuin sanotaan kuuluakseen joukkoon. Tuntuu siltä, että meidät alistetaan riskeeraamaan oma terveytemme ja maamme turvallisuus, jotta saamme kuulua tähän yhteiskuntaan. Näin ei saisi olla. Vapauden liitto edustaa meidän kansalaisten oikeuksia tätä suurta valtakoneistoa vastaan; tämä on kuin Daavidin ja Goljatin taisto.

Vapauden liiton arvot ja ajatukset vastaavat omiani etenkin näissä suurissa asioissa. Suomessa on käytössä suhteellinen vaalitapa ja tämä tarkoittaa sitä, että jos olisin ehdolla jossakin nykyisistä valtapuolueista, niin olisin keräämässä ääniä vain niiden hyväksi, joiden ajatukset ja arvot olisivat ristiriidassa omieni kanssa. Jos etenisin jossakin nykyisistä valtapuolueista, niin minulle todella nopeasti myös osoitettaisiin paikkani ja esitettäisiin, että toimitaan siten, miten puolueen johto haluaa. Eli suhteellinen vaalitapa tarkoittaa käytännössä sitä, että äänestätkin juuri sitä mitä puolue ajaa.

Nyt on muutoksen aika. Pidetään yhdessä huolta siitä, että kansalaisten ääni tulee kuulluksi. Nyt on meidän aikamme. Yhdessä mahdollistamme muutoksen.

Ville laine

Yhteystietoja:
https://www.facebook.com/ville.laine.50309
sähköposti: [email protected]
p. 0400 847 590

Samankaltaiset artikkelit