Kirsi Kautiainen, Vapauden liiton eduskuntavaaliehdokas.

Olen Helsingissä asuva 45-vuotias hyvinvointialan yrittäjä ja kahden kouluikäisen lapsen äiti. Koulutukseltani olen terveystaloustieteen tohtori, PhD, ja ennen yrittäjäksi ryhtymistä työskentelin vuosien ajan ensin terveystaloustieteen tutkijana THL:ssä ja sen jälkeen lääkkeiden korvattavuusasiantuntijana lääketeollisuudessa. Pohjakoulutukseltani olen terveydenhoitaja. Yrittäjänä olen toiminut lähes viiden vuoden ajan täydentävien hoitojen parissa. 

Laaja ja kokonaisvaltainen näkemys terveydestä ja terveydenhuollosta

Olen elämäni aikana vuosikausia kerryttänyt kokemusta niin virallisen terveydenhuollon kuin täydentävänkin terveydenhuollon osa-alueilta, minkä seurauksena ymmärrykseni terveydestä ja terveydenhuollosta on paljon keskivertoa laajempi. Tein väitöskirjani sairaaloiden tuottavuuden ja tehokkuuden mittaamisen tematiikkaan liittyen uskoen tuolloin, että sairaaloiden toiminnan tehostaminen ja kustannusvaikuttavuuden edistäminen on tärkeää. Nykyään näen asian paljon laajemmassa mittakaavassa ja ymmärrän, että meidän on ensiarvoisen tärkeää tehokkailla keinoilla panostaa sairauksien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen hoitoon, jotta yhteiskunnallemme kaikista kallein sairaalahoito ja ihmisille elämänlaadun alennusta tuottavat vakavat sairaudentilat pystytään mahdollisimman pitkälle ehkäisemään.  Nykyisessä muodossaan terveydenhuoltomme on tehoton, sillä sen piirissä ei ole tehokkaita keinoja puuttua ihmisten stressiin, uupumukseen ja muihin sairastumisen juurisyihin ajoissa, jotta sairaudet eivät pääsisi etenemään. Terveydenhuolto on yhteiskunnallemme iso menoerä ja nykyisessä muodossaan terveydenhuoltomme kustannusvaikuttavuudessa on vakavia puutteita. Terveydenhuoltoa laaja-alaistamalla ja ottamalla käyttöön kokonaisvaltainen näkemys terveyteen pystytään verorahojamme käyttämään paljon hyödyllisemmin Suomen kansalaisten nykyistä paremman hyvinvoinnin edistämiseksi. 

Yhteiskuntamme hyvinvoinnillisiin rakenteisiin on panostettava

Terveydenhuolto on vain yksi terveyteemme ja hyvinvointiimme vaikuttava tekijä. Sen lisäksi on panostettava terveyttämme tukevaan rakentamiseen nykyisen kaltaisten hometalojen,-koulujen, -sairaaloiden ym. sijasta, suojeltava hyvinvointiamme edistävää puhdasta ympäristöä mm. järkiperäistämällä kaivoslakeja ja tehostamalla ympäristönsuojelullisia toimia (ei nykyisen kaltaisia ilmastonsuojelutoimia), tuettava puhtaan kotimaisen ruoan tuotantoa, tuettava vanhemmuutta, jotta saamme luotua lapsillemme turvallisemmat kasvuolosuhteet jne. 

Pienyrittäjiä on tuettava

Pienyrittäjät ovat yhteiskuntamme tukiranka ja sen vuoksi pienyrittäjiä on tuettava; tällä hetkellä toimitaan pitkälti päinvastoin heikentämällä pienyritysten toimintamahdollisuuksia. Erittäin tärkeää on mm. yrittäjien sosiaaliturvan tuominen samalle tasolle työntekijöiden sosiaaliturvan kanssa sekä työntekijöiden palkkauksen yksinkertaistaminen ja palkkaukseen liittyvien työnantajalle koituvien riskien madaltaminen. 

Kansanedustaja tekee töitä kansalle, eikä toisin päin

Nykyisen kaltainen politiikka ei tue Suomen kansalaisten etua ja hyvinvointia, ja tähän on saatava muutos. Oman edun ja suuryritysten intressien ajamisen sijasta politiikkaa tulee tehdä suurella sydämellä, aidosti kansaa edustaen, kuten kansanedustajan nimikkeessäkin sanotaan. Se on oma toimintatapani. Kaikessa, mitä itse edustan ja teen, pyrin aidosti kaikkien ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen ja kokonaisvaltaisen tietämykseni hyödyntämiseen yleisen hyvän edistämiseksi. 

Kirsi Kautiainen

SOME-kanavat:
LinkedIn https://www.linkedin.com/in/kirsi-kautiainen-70b6042/
Facebook https://www.facebook.com/kirsi.kautiainen
Instagram https://www.instagram.com/kirsi_kautiainen

Samankaltaiset artikkelit