EU:n “yhteisiin” sähkömarkkinoihin osallistuminen on Suomelle vahingollista. Syy miksi
yleensäkään olemme osa EU:n sähkömarkkinoita ei ole taloudellinen, vaan puhtaasti
ideologinen. Eli tässäkin kohtaa päättäjillä on tarkoitus yksinomaan edistää EU:n
integraatiota vain sen itsensä takia, vaikka se on Suomen omille eduille vahingollista ja siten
täysin järjetöntä Suomen kansan näkökulmasta.

Suomen on pakko myydä suuri osa sähköstään EU:n yhteisille sähkömarkkinoille, jonka
hinnoittelumekanismit määräytyvät suomalaisille hyvin epäedullisesti ja vieläpä siten, että
manner-Euroopassa tehdyt energiapoliittiset virheet päätyvät “yhteisten” markkinoiden
kautta suomalaisten murheiksi järjettömiksi kohonneiden energian hintojen kautta.

Erityisesti Saksan suoranainen typeryys sen “vihreässä energiapolitiikassa” välittyy
sähkölinjoja pitkin suoraan Suomeen ja nostaa hintoja täällä ilman, että tähän olisi mitään
todellista ja pakottavaa perustetta ideologian ja “solidaarisuuden” lisäksi.

Kun tähän ideologisista syistä tehtävään typeryyteen lisätään vielä se, että Suomen
sähköverkko on pääosin pois valtion hallinnasta, on resepti suomalaisten köyhdyttämiseksi
ja kurjuuttamiseksi ylihinnoitellun perushyödykkeen avulla valmis.

Korkeaa, tasaista ja varmaa tuottoa tuottava Fortumin sähköverkko myytiin pois valtionyhtiön
hallusta vain siksi, että Fortumin johto sai itselleen “tylsän ja tasaisen” tuoton sijasta
miljardettain kämmeniä hikoiluttavaa ja taskussa polttavaa korkeariskistä pelirahaa, jonka se
hukkasi taivaan tuuliin mm. seikkailussaan Uniperin kanssa.

Samalla Suomen kansa on pakotettu Fortumin johdon toilailujen moninkertaiseksi
maksumieheksi sietämättömän korkeiden sähkönsiirtohintojen muodossa, koska Fortum
alunperin myi siirtoverkkonsa ulkomaiselle verenimijäyhtiö Carunalle saadakseen
pelirahansa.

Viime kädessä lopullisia syyllisiä tässäkin ovat vanhat puolueet, joiden katastrofaalisen
surkea ja sokean ideologian ohjaama valtion omistajaohjauspolitiikka on mahdollistanut
valtionyhtiön omaisuudella pelaamisen yritysjohdon tyhmänrohkeissa operaatioissa Suomen
ulkopuolella. On myös selvää, että vanhat puolueet eivät kykene näitä omia virheitään
korjaamaan, koska ne eivät edes ymmärrä niitä tehneensä.

Sähköverkon kansallistaminen nykyisessä tilanteessa, jossa monella suomalaisella on
vaarassa mennä asunto alta vanhojen puolueiden virheiden takia, ei ole edes mitenkään
radikaalia. Sähköverkko on perusinfrastruktuuria, jonka valtionomistus on täysin normaali
asiaintila, toisin kuin nykyinen tilanne, jossa strategista perusinfrastruktuuria on myyty
ulkolaiselle yhtiölle, joka surutta ja ilman tunnontuskia kuppaa hinnoitteluvoimansa avulla
suomalaisten rahat. On huomattava, että Saksakin kansallisti sille strategisesti tärkeän
energiayhtiö Uniperin heti, kun tilanne sitä sen mielestä vaati.

Suomalaisten on lopulta herättävä siihen, että EU lähettää “solidaarisuuden” nimissä
Suomeen niin kauan ja yhä suurempia laskuja kuin vain suostumme niitä maksamaan.
Päätähuimaavat sähkönhinnat ovat jatkumoa Kreikan ja Italian velkojen maksulle, roomalaisten ikkunaremonteille ja muille pähkähulluille projekteille, joita köyhtyvillä
suomalaisilla EU:n kautta maksatetaan.

Vapauden liiton puoluehallitus

Samankaltaiset artikkelit