Suomen markka oli yksi taloudellisen menestyksemme sekä valtiollisen
itsenäisyytemme kulmakivistä. Vapauden liitto vaatiikin Suomen irrottamista
Euroopan valuuttaunionista sekä omaan kansalliseen valuuttaan palaamista.

Markasta luopuminen, eli Suomen liittäminen osaksi euroaluetta, oli massiivinen ja
kauaskantoinen virhe paitsi taloudellisesti, myös symbolisesti.

Osana euroaluetta Suomi on menettänyt rahapoliittisen vapautensa ja tämä vapaus
on Suomen taloudelliselle menestykselle oleellisen tärkeä. Kun rahapolitiikka on
itsenäistä, niin sen avulla voidaan säädellä valuutan arvoa juuri Suomen oman
talouden tarpeiden mukaisesti. Tämä elintärkeä vapaus menetettiin, kun Suomen
valtiojohto asetti ideologiset tavoitteet taloudellisen realismin edelle, eli EU:n
integraatiota haluttiin edistää välittämättä siitä, että päätöksen seuraukset olivat
Suomen taloudelle tuhoisat.

Omasta rahapolitiikasta luopumisen katastrofaaliset seuraukset näkyvät jo selvästi
Suomen taloudessa ja ne pahenevat kokoajan. Euroalueen jäsenenä Suomi on
menettänyt merkittävästi kilpailukykyään ja olemmekin jääneet pahasti jälkeen esim.
Ruotsista. Ylikansallista valuuttaa käyttävä Suomi onkin nopeasti ja holtittomasti
velkaantuva kansakunta, jonka talous on niin heikko, ettemme tule enää toimeen
omillamme.

Omalla valuutalla on sen taloudellisen merkityksen lisäksi myös tärkeä symboliarvo.
Tämä on yksi syy siihen miksi EU välttämättä halusi itselleen oman valuutan. Euron
myötä EU halusi kasvattaa uskottavuuttaan ja näyttää olevansa itsenäinen tekijä
kansainvälisessä politiikassa. Samalla se poisti euroalueen valtioilta omat valuutat
heikentääkseen niiden suvereniteettia siten ratkaisevasti, eli näin EU onnistui
iskemään kahta kärpästä samanaikaisesti.

Erityisen pöyristyttävää euroon käyttöönotossa on se, että markan lopettamisesta ja
euroon siirtymisestä ei ole olemassa edes lakia, vaan markka lopetettiin pelkällä
hallituksen tiedonantomenettelyllä vaikka tämä asia on suuruusluokaltaan koko
kansakunnan perustuksia ravisteleva päätös.

Vapauden liiton puoluehallitus

Samankaltaiset artikkelit