Kenen tahtoa Suomi Ukrainan suhteen palvelee?
Suomen poliittinen johto toistaa jatkuvasti, että Suomi tukee “horjumatta” Ukrainaa sodassa niin kauan kuin Ukraina itse haluaa sotaa jatkaa. Mutta kukaan ei kysy, että kuka on tämä ”itse”, jota suomalaiset laitetaan tukemaan, eli kenen tahdosta siinä lopulta on oikein kyse? Ei ainakaan voida todistaa, että Ukrainan kansan, koska ongelma tässä on se, että Ukrainassa oppositio on kielletty, sananvapautta ei ole ja vaaleja ei järjestetä, eli Ukrainan sisällä ei ole olemassa mitään luotettavaa mittaria kansan todellisesta tahdosta.
On huomattava, että Ukrainan valtajärjestelmän sisältäkin tulee jatkuvasti signaaleja, jotka vahvistavat, että Ukraina ei ole demokratia vaan luisumassa täyteen diktatuuriin; tämän suuntaisia lausui viimeksi Kiovan pormestari Vitali Klitschko.
Eli Ukraina, jota Suomi tukee varauksetta sodassaan ei ole ”vapauden asialla”, vaan se on käytännössä yhä enemmän presidentti Zelenskyin diktatuuri, jossa ei ole jäljellä mitään mekanismia, jolla voitaisiin mitata tukeeko Ukrainan kansa sodan jatkamista vai haluaako se rauhanneuvotteluja. Kansan tahdon sivuuttaminenhan aloitettiin Ukrainassa jo Maidanin vallankumouksesta 2014, jolloin laillisesti valittu presidentti Janukovitsh siirrettiin syrjään väkivaltaisella ja laittomalla vallankumouksella. On myös muistettava, että Zelenskyi itse nousi presidentiksi nimenomaan lupauksellaan ratkaista Itä-Ukrainan konflikti rauhanomaisesti ja neuvottelemalla, sillä se oli hänen keskeinen vaaliteemansa.
Välttämätön kysymys
Eli on oikein ja välttämätöntä kysyä, että kenen tahtoa Suomi tässä sodan tukemisessa oikein palvelee? Onko se Ukrainan kansan tahto, joka ei pääse mitenkään kertomaan kantaansa asiaan? Onko se vaalilupauksensa syöneen Zelenskyn tahto, joka haluaa pysyä vallassa keinolla millä hyvänsä kieltämällä vaalit ja hiljentämällä vastustajansa? Onko se USA:n ja Iso-Britannian tahto, jotka molemmat ovat olleet kategorisesti rauhanneuvotteluja vastaan ja haluavat käyttää Ukrainaa moukarina suurvaltakilpailijansa Venäjän heikentämiseen? Onko se Naton tahto, joka yrittää “halvoilla” ukrainalaisilla sotilailla pitää yllä omaa geopoliittista uskottavuuttaan? Onko se Ukrainan radikaalin äärioikeiston tahto, jolle Venäjä on arkkivihollinen ja jolla on vahva ote Zelenskyin hallinnosta? Onko se USA:n sotateollisen kompleksin tahto, joka käytännössä elää loppumattomasta sodasta ja joka tosiasiassa on saanut suurimman osan USA:n Ukrainalle myöntämistä valtavista tukipaketeista ja siten tekee suuret voitot aseilla, joita se lähettää Ukrainaan?
Tästä voimme huomata, että muiden sotiin sekaantuminen ei ole viisasta politiikkaa, koska suomalaiset upotetaan päätä myöten monimutkaisiin ja epäselviin asioihin, jotka eivät suomalaisille kuulu ja aiheuttavat meille vain ongelmia viemällä meitä ulkopoliittisesti yhä heikommille jäille.
Onko Suomi historian väärällä puolella?
Jotkut kysyvät myös olemmeko Ukrainaa aseistaessamme taas historian väärällä puolella? Vastaus on selkeä; kyllä olemme. Jotta voisimme olla historian “oikealla puolella” niin suomalaiset tarvitsisivat itsenäisen kansallisvaltion, joka harjoittaa puolueettomuuspolitiikkaa ja pyrkii kansainvälisessä politiikassa edistämään rauhaa vieraisiin sotiin sekaantumisen sijasta.
Näin me emme joutuisi yksisilmäisinä moraalisiin umpisolmuihin selittelemään tai ummistamaan silmäämme “omiemme” sotarikoksilta taikka vaikenemaan konfliktien historiasta, jos se ei sovi liittolaistemme agendaan tms. Kun taas puolueettomuuspolitiikkaa harjoittavana maana voisimme nähdä maailman sellaisena kuin se on ja yrittää parantaa sitä ilman, että meillä on rasitteenamme vahingolliset, vaaralliset ja tyhmistävät ulkopoliittiset kaksoisstandardit, jotka EU- ja Nato-jäsenyydet ovat meidän niskaamme tuoneet.
Nyky-Suomihan väittää ajavansa ”sääntöpohjaista maailmanjärjestystä, demokratiaa ja ihmisoikeusperusteista ulkopolitiikkaa”, mutta todellisuudessa toimimme toisin, koska meidät on EU:n ja Naton kautta vedetty mukaan suurvaltapolitiikkaan, jossa moraali ja oikeuskäsitykset saavat väistyä kyynisen valtapolitiikan tieltä.
Suomen keinot konfliktien ratkaisemisessa tulisivatkin olla muita kuin aseiden lähettämistä konfliktin osapuolille, sillä me ajaudumme tällä nykypolitiikalla linjalle, jossa kyynisten suurvaltojen tavoin aseistamme vaikka minkälaisia radikaaleja ilman mitään tunnontuskia kunhan ne vain ovat “meidän radikaalejamme” tai “meidän diktaattorejamme”.
Meidän on siis siirryttävä takaisin historian oikealle puolelle ja palattava itsenäiseen ja puolueettomaan kansallisvaltioon, joka toimii kansaivälisessä politiikassa lääkärinä eikä yksisilmäisenä kaksoisstandardeja käyttävänä tuomarina.
Tämä historiallinen, välttämätön ja viisas askel edellyttää suomalaisilta EU:sta ja sotilasliitoista irtautumista.
Niko A. Kauko eurovaaliehdokas, Vapauden litto 2.vpj
