Puolueeksi pyrkivä Vallankumous ry liittyy mukaan neljänneksi jäseneksi 21.7.2022 Vapauden liiton, Kristallipuolueen ja SKE:n 21.7.2022 muodostamaan uusien puolueiden vaaliliittoon.

Vallankumouspuolue kerää parhaillaan kannatusilmoituksia puoluerekisteri.fi nettisivustolla. Mikäli Vallankumouspuolue saa puolueen rekisteröityä ennen vaaleja, on Vallankumouspuolue vaaliliitossa mukana omana puolueena. Mikäli käy niin, ettei tarvittavia viittätuhatta kannatusilmoitusta saada ajoissa kokoon, on Vallankumouspuolueen jäsenillä mahdollisuus asettua ehdokkaaksi sitoutumattomina ehdokkaina muiden vaalilitossa olevien puolueiden listalta.

  1. Vaaliliitto mahdollistaa realistisen vaihtoehdon ja aidon uhan perinteisille puolueille, jotka ovat kaltoin kohdelleet rakasta kotimaatamme. Jos äänestäjillä ei aikaisemmin ollut aitoja menestysmahdollisuuksia omaavaa vaihtoehtoa vallassa oleville puolueille, niin nyt sellainen on. Uskomme yhteistyön voimaan ja siihen, että ihmiset vaativat muutosta. On hämmästyttävää, ettei eduskunnassa ole EU-vastaisia puolueita. Naton kainaloonkin halutaan yhtenä rintamana, ja soraäänet on tukahdutettu uhkailemalla toisinajattelijoita perustuslain vastaisesti, Vallankumouspuolueen puheenjohtaja Juha Huhtala sanoo.
  1. Vaaliliitolla halutaan osoittaa kansalaisille, että poliittisen yhteistyön ei aina tarvitse olla riitelyä ja toisten silmäkuopasta ponnistamista. Me haluamme etsiä ja korostaa yhteisiä nimittäjiä erimielisyyksien sijaan. Politiikka näyttäytyy arvottomana teatterina, jossa kansalaisten asiat ovat jääneet sivurooliin. Tämä on johtanut siihen, että Suomen asema hyvinvointivaltiona on uhattuna. Nyt on aika kääntää kelkka, ennen kuin on liian myöhäistä, puolueiden puheenjohtajat painottavat.

Vaaliliitto asettaa ehdokkaita kaikissa Suomen vaalipiireissä. Ehdokkaita on tässä vaiheessa yhteensä noin sata.

Juha Huhtala, Vallankumouspuolueen puheenjohtaja
Ossi Tiihonen, Vapauden liiton puheenjohtaja
Juho Lyytikäinen, Kristallipuolueen puheenjohtaja
Riikka Salmi, Suomen Kansa Ensin puheenjohtaja


Puolueiden puheenjohtajat julkistivat Vallankumouspuolueen mukaan tulon yhteisessä lähetyksessä 11.1.2023:
https://youtu.be/xnyRroP6FRI
Vaaliliiton syntymätarina:
https://vapaudenliitto.fi/valtakunnallinen-vaaliliitto-syntyi/

Samankaltaiset artikkelit