Olen Larisa Evstifeeva-Auraniemi, 56-vuotias nainen, rakennuskonservaattori YAMK, kulttuurialan yrittäjä, asiantuntija, opettaja ja taitelija.

Olen muuttanut Suomeen 2005, olen siis maahanmuuttaja. Ammatiltani olen interiöörirestauroija (1990), rakennuskonservaattori AMK (2012) ja konservaattoritutkija YAMK (2021), kulttuurialan yrittäjänä 2013 alkaen. Tällä hetkellä opiskelen Turun Yliopiston FM Digitaalikulttuurin, maisema- ja kulttuuriperinnon tutkimusyksikössä Porissa.

Olen kriittisesti ajatteleva ja tehdessäni johtopäätöksiä, vertailen eri lähteitä ja tarvittaessa haen lisätietoa sekä itse tutkin asioita perusteellisesti.

Olen varma, että:

  • Ilmastonmuutoksen lämpenemisen se osuus, jonka ihminen aiheuttaa, on fiktio

1990 luvulla maailman suurpankkien rahalla on aloitettu kehittämään geofysikaalisia laitteita. Muun muassa rakennettiin erittäin voimakkaita lasereita Alaskassa ja Norjassa TrömsØn saaren läheisyydessä. Lentokoneisiin asennettiin erilaisia laitteistoja, joiden avulla levitettiin ja levitetään stratosfäärissä kemikaalista reagenttia sekä laivoihin rakennettiin kalustoja, jotka pystyvät muodostamaan pilviä. Geofysikaaliset ohjelmat ovat salaisia, mutta osaa materiaaleista on kuitenkin vuotanut vuonna 2020 USA presidentti Trumpin vallasta lähdön aikana.

  • Rokote ei ole rokote, vain tappava bioase

Koronapandemia oli suunniteltu tapahtuma. Kun tapahtuma oli suunniteltu, sitten rokotteen nimellä toimiva mRNA-aine oli myös suunniteltu etukäteen, joka pitää testata ja se tehtiin suoraan ihmisillä. Seurauksena ylikuolleisuus, erilaisten sairauksien patogeeninen kehitys, lasten syntymisen lasku, hedelmättömyys.

  • EU-ero on välttämätön.

EU:hun liittyminen ei tuonut Suomelle kokonaishyötyä. Osa EU:n direktiivistä ovat hyvin destruktiivisia ja useat rikkovat EU: n omaa lakia, esimerkkinä venäläisten yrittäjien syrjäyttäminen. EU-direktiivi 578/2022, artikla 1 h  rikkoo ihmisoikeuslakia. Tämä direktiivi on EU:n mustaleima ja EU-demokratian loppu.

  • Suomen yrittäjät ja maatalousyrittäjät on tahallaan ajettu alas sekä energiakriisi on suunniteltu ja järjestetty.

Sanotaan energiakriisin olevan Venäjän toiminnan seurausta, mutta todennäköisesti energiapula tuli osittain hallinnon epäreiluista ratkaisuista ja osittain valtionyritysten järjestetystä sabotaasista.

  • Suomessa on korruptio, joka toimii hyväveliverkostona.

Suomessa on paljon korruptoituneita poliitikkoja. On tapahtunut paljon kummallista valtion omaisuuden myyntiä sekä epäilyttäviä yritysten myyntejä ja ostoja. Tarvitaan lisää tietoa, että voidaan selvittää miksi tällaisia kauppoja on tehty. Epäilyssä on lahjus, kun suomalainen yritys Wolt, joka oma arvo oli myyntihetkellä viisi miljoona euroa, myydään tanskalaiselle pankille seitsemällä miljardilla eurolla (lähde: https://yle.fi/a/3-12181320).

Myös globalistien yritys, kuten Foodora, joka ei tuota mitään, vain lypsätä rahaa rehellisiltä yrityksiltä. Myös pankkien välinen SVEA, joka on globalistien keksintö saada rahaa ilmasta.

  • Liittyminen NATOon voi johtaa sotaan Venäjän kanssa.

Venäjän raja on 1300 km pituinen ja aitauksen rakentaminen rajalla ei estä mitään, jos venäläiset päättävät tulla. Suomen pitää toimia edelleen puolueettomana maana eikä osallistua sotilasliittoihin.

Miten toimisin, jos tulisin valituksi?

– Aloittaisin puhdistuksesta ja resurssien käyttöselvityksestä, plandemian ja energiakriisin aikana. Pyrkisin perustamaan ryhmittymän, joka aloittaisi massiivisen selvityksen mitä on ”rokote”-nimellä toimivien aineiden sisältö sekä ihmisten kuolleisuuden syitä rokotusten jälkeen.

– Peruuttaisin kaikki lakiasetukset, jotka ovat Perustuslain sekä ihmisoikeuksien vastaisia.

– Great Reset on valheeseen perustuva ja sen avulla halutaan tuhota koko ihmiskunta.

– Maailmaan tulee rakentaa uudenlainen yhteisö, jossa kaikilla on vapaudet ja oikeudet omistaa, ansaita ja vapaasti hyödyntää omia resurssejaan. Toivon uudenlaisen maailmanyhteisön kehittävän vapaan energian tuotantoa ja käyttöä, ekologista asumista puhtaassa ympäristössä. GMO-vapaan ruoan tuottaminen ja syöminen. Hyvä ja vapaa koulutus, jossa ei noudateta mitään poliittista linjaa. Uudenlaisen ihmisen ajatustapa on kriittinen ja looginen sekä positiivinen ja luova .

– Maailma on riittävä paikka kaikille. Sodille ja ihmisten riidoille stoppi!

Larisa Evstifeeva-Auraniemi

sähköposti: [email protected]

linkit: https://www.facebook.com/larisa.evstifeevaauraniemi/
Twitter: https://twitter.com/LarisaEvstif
Telegram: @ExitfrMatrix

Samankaltaiset artikkelit