Vapauden liitto vastustaa EU:n siirtolaissopimusta
Euroopan parlamentti hyväksyi 10. huhtikuuta niukasti uuden maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksen, jolla tavoitellaan muun muassa turvapaikkaprosessien nopeuttamista, tehokkaampaa palautusta ja parempaa tunnistamista saapuessa.
Sopimus, joka Euroopan unionin neuvoston on tarkoitus hyväksyä lähiaikoina, on jäänyt Suomessa liian vähälle huomiolle. Sopimukseen sisältyvät muun muassa pakolliset turvallisuus-, haavoittuvuus- ja terveystarkastukset EU:hun laittomasti saapuville ihmisille sekä jäsenmaita sitova, pysyvä turvapaikanhakijoiden solidaarisuus- tai siirtomekanismi EU-maiden välillä. Jos jäsenvaltiot kieltäytyvät ottamasta vastaan ihmisiä, niiden on sopimuksen nojalla maksettava korvauksia tai tarjottava peratiivista tukea ensivastaanottomaille.
Sopimukseen kuuluu, että jäsenvaltioille jaetaan siirtolaisia, joista ne voivat kieltäytyä vain maksamalla 20 000 euron “sakkomaksu” EU-komission hallinnoimaan rahastoon jokaisesta siirtolaisesta, jota jäsenvaltio ei hyväksy solidaarisuusmekanismin puitteissa.
Siirtolaissopimusta ovat kritisoineet sekä ihmisoikeuksia puolustavat kansalaisjärjestöt, jotka pitävät sitä Euroopan unionin arvojen petoksena että Euroopan kansallismieliset puolueet, joiden mielestä sopimus rajoittaa jäsenvaltioiden kansallista suvereniteettia.
Tšekin entinen pääministeri Andrej Babiš kutsui siirtolaissopimusta Euroopan “avustetuksi itsemurhaksi”. Babis arvioi, että sopimukseen sisältyy muun muassa monimutkaisiin lakiteksteihin piilotettuja pakolaiskiintiöitä, mutta siitä puuttuu EU:n ulkorajojen tehokas suojelu, tehokas palauttamispolitiikka niille, joilla ei ole oikeutta jäädä EU:hun, siirtolaisuudesta hyötyvien salakuljetusjärjestöjen torjunta ja yhteistyön vahvistaminen kolmansien maiden kanssa, joiden pitäisi estää siirtolaisten lähteminen.
Perussuomalaisten sisäministeri Mari Rantasen mukaan mukaan Suomi on tyytyväinen, että EU:ssa on saavutettu sopu asiassa. Olemme jyrkästi eri mieltä.
Vapauden liitto vastustaa EU:n siirtolaissopimusta ja erityisesti siihen liittyvää solidaarisuusja siirtomekanismia, jonka velvoitteita ja sakkomaksujärjestelyä voi luonnehtia kiristysmekanismiksi, joka murentaa jäsenvaltioiden kansallista suvereniteettia. Katsomme, että siirtomekanismi on Suomen kansallisen edun vastainen.
Vapauden liitto ei vastusta maahanmuuttoa – osaava ammattilainen saa muuttaa työn perässä Suomeen ja opeteltuaan suomen kielen ja kulttuurin, hän voi hakea pysyvää oleskelulupaa ja Suomen kansalaisuutta. Sen sijaan vastustamme julkisia kustannuksia lisäävää siirtolaisuutta.
Vapauden liitto r.p.:n puoluehallitus