Tehtyäni 15 vuotta töitä yksityisen terveydenhuollon palvelutuotannossa yrittäjänä, minulle on muodostunut käsitys siitä, miten Suomen terveydenhuoltoa pitäisi muuttaa. Tällä hetkellä tilanne on varsin huono ja pahenee jatkuvasti Sanna Marinin hallituksen toimien vuoksi. On keksitty mm. lisää syrjiviä ja perusteettomia lakeja, erityisesti tartuntatautilain 48a -pykälä, joka on pakottanut terveitä sote-alan työntekijöitä ottamaan kokeellisia geeniteknologisia injektioita, joista on aiheutunut valtava määrä haittoja ja jatkuvasti kasvava määrä sote-alan työntekijöiden sairauspoissaoloja. Pyrin tässä kirjoituksessa akuuttien ongelmien sijasta kuitenkin keskittymään terveydenhuollon kokonaisuuteen – miten terveydenhuolto olisi viisainta organisoida siten, että se olisi tehokas ja toimiva kaikille asiakasryhmille, sekä kustannuksiltaan kohtuuhintainen. Kirjoituksessa ei käsitellä sosiaalipuolta, joka ei mielestäni suoraan kuulu terveydenhuoltoon, vaikka se siihen liittyykin ja sote-uudistuksessa nämä asiat on yhteen niputettu.
Asiakasryhmät
Suomen terveydenhuollossa on karkeasti jaoteltuna kolme asiakasryhmää:
- Köyhät. Köyhä ei tässä kirjoituksessa tarkoita välttämättä vähävaraista, vaan voi olla myös sellainen henkilö, joka ei halua käyttää rahaa terveydenhuoltoon. Pihi. Tai sellainen, jonka mielestä Audin alumiinivanteet ovat parempi sijoitus kuin oma terveys. Kyseessä on silloin valinta, eikä se ole ongelma, ellei kyseessä ole henkilön omainen, josta hän on vastuussa. Köyhät käyttävät usein pelkästään julkista terveydenhuoltoa.
- Työntekijät. Suomessa työnantajien on järjestettävä lakisääteisesti työntekijöilleen työterveyshuolto. Sopimuksia on toki eri tasoisia, mutta usein niihin sentään sisältyy yleislääkärin vastaanotto. Yleisesti työterveyshuolto toimii Suomessa kohtuullisen hyvin. Joissain organisaatioissa työterveyshuolto kattaa todella laajan kirjon palveluja. Työnantajat haluavat tyypillisesti työntekijät nopeasti takaisin töihin, sillä sairauspoissaolot ovat työnantajille kalliita. Työterveyshuollon asiakkaat käyttävät usein pelkästään työterveyssopimusten mukaisia palveluja, mutta voivat käyttää myös julkisia tai yksityisiä palveluja.
- Rikkaat. Rikkaiden käytössä ovat maailman kaikki terveyspalvelut, myös Suomen ulkopuolella. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Usein rikkaat ovat kustannustietoisia ja käyttävät ristiin julkisia, työterveyshuollon tai yksityisten lääkärikeskusten palveluja.
Palvelutuotanto
- Julkinen terveydenhuolto. Julkinen terveydenhuolto on järjestetty edelleen suunnitelmatalouden oppien mukaan, kuten Neuvostoliitossa. Kilpailua ei ole kuin nimeksi. Sote-uudistus vähentää kilpailua edelleen – se näyttäisi johtavan nykyisen varsin vähäisen kilpailun vähenemiseen edelleen. Sote-alueet vaikuttavat muodostavan valtavan sisäisen markkinan, joissa alueiden sisäiset inhouse-yksiköt saattavat kilpailla näennäisesti keskenään sulkien yksityiset yritykset kokonaan markkinoilta. Omien kokemusteni perusteella tämä ei tule toimimaan asiakkaan parhaaksi, koska todellista kilpailua ei synny. Sote-uudistuksen piti helpottaa terveydenhuollon kustannuspaineita, mutta toisin näkyy käyvän. Sote-alueet ovat vaatimassa heti rahoituksen lisäämistä miljardeilla. Aivan oma kertomuksensa olisi julkisen sektorin tietojärjestelmien hankinta ja käyttö, josta Apotti-järjestelmän hankinta lienee karmein esimerkki.
- Työterveyshuolto. Työterveyshuolto voidaan käytännössä järjestää julkisen terveyskeskuksen, yksityisen lääkäriaseman tai kolmannen sektorin toimijan kautta. Suomessa toimii jonkin verran työterveyshuoltoja, jotka on organisoitu esimerkiksi yhdistysmuotoon. Maailmalla on paljon tällaisia tai yksityisen tuotannon toimijoita, jotka voivat olla voittoa tavoittelemattomia, esimerkiksi säätiön hallinnoimia. Tunnetuin näistä lienee amerikkalainen Kaiser Permanente. Suomessa työterveyshuollon suurimmat toimijat ovat yksityisiä lääkärikeskuksia, joita varsinkin isot työnantajat kilpailuttavat.
- Yksityiset lääkärikeskukset. Yksityisiltä terveydenhuollon toimijoilta saa periaatteessa mitä tahansa terveydenhuollon palveluja. Jos kysyntää on, niin siihen luodaan tarjontaa. Joskus toki luodaan tarjontaa, vaikka ei olisi kysyntääkään. Varsinkin uusien innovaatioiden kyseessä ollessa voi uuden menetelmän läpilyönti kestää pitkään. Yleensä innovaatiot otetaan käyttöön ensimmäisenä yksityisellä sektorilla ja toimijat kopioivat nopeasti uusia menetelmiä toisiltaan.
Kun kysyntää ja tarjontaa katsotaan kokonaisuutena, ei työterveyshuollossa tai rikkaiden palveluissa ole suuria ongelmia. Tässä tarkoitan sellaisia palveluja, joissa asiakas (yritys tai yksityishenkilö) pääsee valitsemaan haluamistaan palveluista. En tarkoita siis sellaisia palveluja, joissa esimerkiksi kunta tai sote-alue ostaa palvelut yksityiseltä (hoiva)yritykseltä. Näissä loppuasiakas ei pääse valitsemaan hoitopaikkaansa.
Ongelmat keskittyvät julkiseen palvelutuotantoon, josta puuttuvat kilpailu ja aidot kannustimet. Miten saisimme köyhille samantasoiset palvelut kuin työntekijöille tai rikkaille?
Sveitsi
Maailman maista löytyy ainakin yksi, jossa terveydenhuollon palveluista on ylitarjontaa – Sveitsi. Miten tämä on mahdollista? Yleinen harhaluulohan on, että terveydenhuollon palvelujen kysyntä on ääretön. Sveitsin esimerkki todistaa väitteen vääräksi. Arkijärjelläkin voi miettiä, että haluaisiko lääkärin vastaanotolla käydä huvikseen. Varsinkaan hammaslääkärin. En itse usko, että ihmiset käyttävät terveydenhuollon palveluja huvikseen, ehkä satunnaista yksinäistä vanhusta lukuun ottamatta.
Sveitsin terveydenhuolto on organisoitu, kuten muuallakin, lakien varaan. Jokaisella on oltava sairauskuluvakuutus lakisääteisesti. Mutta tämän jälkeen Sveitsin järjestelmä hyödyntää kilpailua. Vakuutusyhtiöiden on tarjottava kaikille ihmisille vakuutuksista perustasolla olevaa pakettia. Tämän päälle voi ostaa lisäpalveluita. Oleellista on, että loppuasiakas, henkilö, potilas, valitsee vakuutusyhtiön ja haluamansa palvelupaketin. Vakuutusyhtiöt kilpailevat erityisesti palveluiden laadulla. Vakuutusyhtiöt kilpailuttavat sitten palveluiden tuotannon terveydenhuollon palveluntuottajilla. Mikäli asiakas ei ole tyytyväinen saamaansa palveluun, hän vaihtaa vakuutusyhtiötä ja sen myötä myös palveluntuottajaa. Välillä monimutkainen terveyspalvelujen kilpailuttaminen jää vakuutusyhtiön päänsäryksi. Ne ovatkin siinä varsin hyviä. Suomessakin on terveysvakuutuksia, eikä problematiikka ole vakuutusyhtiöille tuntematonta.
Sovellettu Sveitsin malli
Onko mahdollista soveltaa Sveitsin mallia Suomen olosuhteisiin? Kyllä on.
Entä jos hyödynnettäisiin kilpailua sekä rahoituksessa, että tuotannossa, mutta sillä erolla Sveitsin malliin, että veronmaksajat maksaisivat vakuutuksen?
Vakuutus voisi olla kiinteähintainen ja vakuutusyhtiöt kilpailisivat tällöin palvelun laadulla ja sisällöllä. Näinhän nytkin yksityisissä terveysvakuutuksissa tapahtuu. Kansalainen voisi vaihtaa vakuutusyhtiötä halutessaan. Moni tietysti miettii, että tällaisessa mallissa ahneet vakuutusyhtiöt pääsevät rahastamaan, mutta Suomessa toimii monia asiakkaidensa omistamia keskinäisiä vakuutusyhtiöitä, joiden ensisijainen tarkoitus ei ole voiton tuottaminen. Samalla mallilla on mahdollista hoitaa myös terveyspalvelujen tuotantoa. Mikään ei estäisi vakuutusyhtiötä ostamasta tuotantoa myös julkiselta yksiköltä. Kokonaisuudessaan kyseessä olisi veronmaksajien maksama julkinen terveydenhuolto.
Ossi Tiihonen
