She Underdog

Lähden tähän kovaan kisaan täysin altavastaajan (the underdog) asemasta. Olen tällä hetkellä työtön koirahieroja AT, kahden koiran yksinhuoltaja. Nostin yritykseni telakalle useiden asioiden summana syksyllä 2022. Näin ollen minulla ei ole taustallani suuria summia saati isoja rahoittajia, joilla maksaa näkyvyyttä. En myöskään ole julkkis. Jotta saan ääneni kuuluviin tarvitsen sinun ja puolueeni tukea.

Miksi sitten pistän itseni likoon? Siksi, että vallassa olevat puolueet eivät edusta minun Suomeani. Heidän tavoitteensa on jo vuosia ollut ajaa Suomi, Suomen omavaraisuus, suomen kieli ja suomalaiset arvot alas. Vallalla on ajatus ”muu maailma ensin”. Tällä hetkellä me, sinä ja minä, olemme vain hyödyllisiä idiootteja, jotka maksavat kaiken mukisematta. Tämä suunta on pysäytettävä. Nyt.

Oma maa ensin

Suomi on upotettu hyvinvointivaltiosta kehitysmaan tasolle. Kuuluisat kipeät leikkaukset ja verojen
kiristykset koskevat järjestään koulutusta, pienituloisia ja jo valmiiksi heikommassa asemassa olevia
kansalaisia. Saadut ”säästöt” eivät suinkaan jää Suomen kansan, sinun tai minun, hyödyksi vaan jatkavat matkaansa milloin mihinkin ”kehitysapuun”. Jos sinulla ei ole rahaa mitä antaa pois, niin miksi sinä ottaisit velkaa ja antaisit kalliilla korolla olevat velkarahasi toiselle? Kehitysapu tarvitaan nyt Suomeen. Sillä vain hyvinvoivan, vahvan ja omavaraisen Suomen voi kuvitella jakavansa hyvää eteenpäin.

Äänestin vuonna 1994 EI EU:lle. Olen edelleen samaa mieltä asiasta. Yhteistyötä ja kauppaa eri maiden kanssa tulee pystyä tekemään, mutta Suomen ei pidä olla aina maksajan roolissa!

Elävä, puhdas ja hyvinvoiva maaseutu

Suomalainen ruuantuottaja on tehnyt parhaansa sopeutuakseen alati kiristyviin EU-säädöksiin ja tappavan vihreään siirtymään. Silti Suomessa kolme maatilaa lopettaa toimintansa päivittäin. Ilman tuottajia meillä ei ole puhdasta, lisäaineetonta ruokaa. Ei lihaa, viljoja, maitotuotteita eikä kasviksia.

Maaseutua ei voi tuoda. Suomen metsiä ja maaseutua ei saa tuhota lahjoittamalla maa ulkomaisille, tai kotimaisillekaan, ”vihreille” kaivos- ja tuulivoimayhtiölle. Lainsäädäntöä tulee muuttaa voimakkaasti. Alkutuottajat ja muut maaseutuyrittäjät tulee ottaa mukaan yhteisen työpöydän ääreen suunnittelemaan parempaa tulevaisuutta Suomelle.

Minski Räty

email: [email protected]

Lisää ajatuksiani löydät
Facebookista: https://www.facebook.com/SheUnderdog
Twitteristä: https://twitter.com/She_Underdog

Samankaltaiset artikkelit