Suomen talous on taantumassa ja valtio velkaantuu jopa miljardi euroa kuukaudessa. Jopa valtionvarainministeriön virkamiehet ovat tulleet julkisuuteen kertomaan, että nykyinen meno on kestämättömällä pohjalla. Kolumnin on kirjoittanut Risto Huovinen.
Ministeriön mukaan Suomen julkisen talouden rakenteet on luotu nykyistä suotuisamman väestö- ja talouskehityksen aikana, eikä julkisen sektorin rahoituspohja enää riitä ylläpitämään kaikkia julkisen sektorin tehtäviä.
Suomen talous on siis rakennettu velkarahan varaan ja nykyisellä linjalla ei ole nähtävissä mitään merkkejä siitä, että nykyisellä politiikalla voitaisiin tilannetta korjata. Julkisen velan korkomenot ovat kasvamassa vauhdilla ja pian Suomen valtio joutuu maksamaan vuosittain jopa 5 miljardia pelkästään korkoja, mikä on suoraan pois kansalaisilta ja kansan tarvitsemista peruspalveluista eli hyvinvoinnista.
Tästäkin, kymmeniin miljardeihin nousevasta korkomenosta voimme syyttää nykyisiä vallanpitäjiä, jotka ottivat apinan raivolla lisää velkaa, hankkiakseen itsellensä poliittista valtaa, lupaamalla vaaleissa asioita, joita ei ollut mahdollista toteuttaa, ilman massiivista velanottoa.
Valtionvarainministeriön virkamiehet ehdottavat nykyisen umpikujan korjaamiseksi mm. verojen korotuksia ja eläkkeiden indeksikorotusten perumista. Nämä lääkkeet eivät ole kuitenkaan toimiva lääke, eikä niillä voida korjata Suomen talouden kasvun pysähtymistä. Suomen talouskasvu on pysähtynyt EU:n holtittoman velkaantumisen takia.
Järjettömään velanottoon perustunut EU-talous on ajanut nyt seinään ja velan varassa eläminen on tullut tiensä päähän. Veroja korottamalla, tai eläkkeitä leikkaamalla ei taas taantuvaa taloutta saada kuntoon, vaan näillä lääkkeillä talous saadaan entistäkin pahempaan taantumaan. Jo nyt ostovoima on umpisurkea ja talouden taantuma johtuu pitkälti tästä. Leikkaamalla ostovoimaa entisestään tilanne tietenkin heikkenee, sillä ihmisille jää leikkausten jälkeen entistä vähemmän rahaa käytettäväksi.
On siis täysin selvää, että nykymenolla Suomea ei saada pelastettua. Nykymenolla talous on saatu taantumaan ja valtio säilyy pystyssä vain sen kuukausittaisen velkamiljardin ansiosta. Korkojennousu on ajanut viimeistään tämän tien kohti umpikujaa ja ainoa tapa pelastaa Suomi ja maamme talous onkin muuttaa täysin nykylinjaa.
Mitä sitten on tehtävä?
Suomen taloudella meni hyvin ennen EU:ta ja euroa. Ainoa toimiva ratkaisu on siis palauttaa se itsenäinen Suomi, joka pystyi ylläpitämään hyvinvointivaltion, ilman velkarahaa. Tähän päästään niin, että Suomi eroaa EU:sta ja eurosta ja palauttaa täyden itsenäisyyden, joka on edellytys toimivalle valtiolle.
Itsenäisessä valtiossa talouttamme ei rapauta ulkomainen halpatyövoima. Nykyisin Suomeen saa tulla EU:n alueelta täysin vapaasti kuka tahansa, tekemään töitä lähes millä työehdoilla tahansa. Tämä on johtanut monien alojen palkkatason romahtamiseen ja siihen, että työehtojen mukaan toimivat suomalaiset on laitettu kortistoon ja työt teetetään alle työehtojen, ulkomaisella halpatyövoimalla.
Tämä johtaa myös siihen, että työntekijöiden palkat valuvat ulkomaisen halpatyövoiman taskuissa ulkomaille. Kyseessä on siis käänteinen vientiteollisuus, jossa raha liikkuu ulkomaisen työvoiman taskuissa ulos Suomesta, kun se vientiteollisuuden työpaikan avulla tulee ulkomailta Suomeen. On täysin selvää, että tällainen on kestämätöntä Suomen talouden kannalta ja ainoa tapa saada Suomen talous pyörimään on se, että palkat maksetaan suomalaisille työntekijöille, jotka kuluttavat ne Suomessa. Tämä on ainoa tie talouskasvuun.
Myös syntyvyyden ongelmat Suomessa johtuvat pitkälti ulkomaisesta halpatyövoimasta, kun sen avulla poljetaan palkat niin alas, että näillä palkoilla ei tule Suomessa toimeen ja liian pieni toimeentulo estää perheen perustamisen. Tässä tilanteessa rahat eivät riitä kunnolla itsensäkään elättämiseen, joten ei ole mikään ihme, että lapsia ei tässä tilanteessa hankita.
Suomesta on tehtävä taas itsenäinen talous, joka vastaa itse omista asioistaan. Kun vastuu taloudesta on Suomella itsellään, niin jo tämä pakottaa Suomen toimimaan talouden tosiasioiden pohjalta. Pitkällä tähtäimellä valtio voi toimia kestävästi vain, jos sen tulot riittävät kattamaan sen menot.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yksityisen sektorin koko ja sen kohtuudella maksamat verotulot riittävät kattamaan valtion menot, ilman velanottoa. Tähän voidaan päästä, jos valtio lopettaa rahan käyttämisen maahanmuuton ja EU:n tukipakettien kaltaisiin hulluuksiin. On hyvä huomioida, että 1980-luvun Suomella meni taloudellisesti hyvin juuri näiden syiden takia, eikä silloin Suomessa ollut satojatuhansia maahanmuuttajia, joista iso osa elää sosiaaliturvan varassa.
Suomen taloudella ei ole tulevaisuutta, ilman hyviä suhteita Venäjään
Vienti, matkailu, Suomalaisyritysten toiminta Venäjällä ja energian sekä öljyntuonti Venäjältä ovat välttämätön edellytys Suomen talouskasvulle ja ilman talouskasvua ei maamme voi mitenkään menestyä. Tämän takia ainoa mahdollisuutemme on palauttaa Suomi itsenäiseksi ja puolueettomaksi kansallisvaltioksi.
Suomen tulevaisuus Natossa ja EU:ssa olisi se, että välit Venäjään tuhoutuisivat lopullisesti ja samalla menettäisimme lopullisesti talouskasvun. Tämä taas johtaisi välien tiivistämiseen länteen, eli Suomen päätökset tehtäisiin silloin Brysselissä ja Washingtonissa.
Tämän lisäksi maahamme saisi tulla EU:n avointen rajojen vuoksi kuka tahansa, eli seuraavien vuosien aikana massamaahanmuutto jatkuisi, samoin halpatyövoiman vyöry. On täysin selvää, että Suomen talous ei kestä satojentuhansien kehitysmaalaisten vyöryä, vaan EU-jäsenyyden ja avointen rajojen linjan jatkuminen ajaisi Suomen täydelliseen taloudelliseen umpikujaan.
Suomen pelastamiseksi on siis vain yksi tie. Suomi on palautettava itsenäiseksi ja puolueettomaksi kansallisvaltioksi, joka käy kauppaa kaikkiin ilmansuuntiin. Suomen on valvottava itse rajojaan ja meidän on voitava päättää, keitä maahamme tulee.
Oma valuutta on myös välttämätön, sillä sen avulla pääsemme tilanteeseen, jossa vastaamme itse asioistamme ja saamme rahapolitiikan suomalaisten omiin käsiin. Vain tämä linja vie maamme ulos nykyisestä umpikujasta ja vain itsenäisyyden tiellä Suomella on valoisa tulevaisuus.
Kolumni: Risto Huovinen
Ehdokkaana eduskuntavaaleissa: Vapauden liitto, Kaakkois-Suomi, 143.