Vapauden liiton puoluehallitus on nimennyt Sanni Bergin ehdokkaaksi vuoden 2023 eduskuntavaaleihin Keski-Suomen vaalipiiriin. Tervetuloa Vapauden liiton eduskuntavaaliehdokkaaksi ja mukaan Vapauden liiton toimintaan!


Itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin itsekin ojentaa käteni Vapauden liitolle sitoumuksen merkiksi. 105-vuotiaan Suomi-neidon tulevaisuus on vaakalaudalla itsemääräämisoikeuden siirtyessä enenevissä määrin EU:n sekä kansainvälisten järjestöjen kabinetteihin.

On ilmeisen tärkeää työskennellä globaalisti ihmiskuntaa uhkaavien haasteiden selättämiseksi, mutta valitettavasti viimeiset pari vuotta ovat osoittaneet, että tätä jaloa päämäärää käytetään surutta myös oikeutuksena vapaudenriistolle. Valtaa siirretään yhä pienemmälle eliitille, jonka näkemys tulevaisuudesta ei vastaa sellaista arvomaailmaa, jota itse voisin koskaan kannattaa – enkä usko, että sinäkään vilpittömästi tukisit niitä epäinhimillisiä pyrkimyksiä, joita kontrolliyhteiskunta toisi mukanaan.

Oma poliittinen kokemukseni ja kiinnostukseni on aina ollut olematonta, mutta korona-ajan räikeät epäkohdat herättivät seuraamaan yhteiskunnallisia asioita uudenlaisella innolla ja sittemmin olen ahkerasti tarjonnut tuoreita näkemyksiä päivän polttaviin puheenaiheisiin blogissani. Näin aloittelijana en voi sanoa tietäväni asioista tarpeeksi voidakseni muodostaa järkkymättömiä mielipiteitä, mutta koen Vapauden liiton puolueohjelman edustavan juuri sellaista oppositiota, jollainen Suomesta tällä hetkellä puuttuu. Yhteiskunnallisten päätösten tulisi perustua siihen, että valistuneelle kansalle tarjotaan valikoimatonta tietoa eri tulokulmista sen sijaan, että ennakkoon päätetään, mitä kansan halutaan asioita ajattelevan.

Olen aina ollut arvomaailmaltani hyvin liberaali ja lähtökohtaisesti kunnioittanut ihmisiä statukseen, väriin tai suuntautumiseen katsomatta. Mielestäni tietyt ideologiat ovat kuitenkin saaneet liikaa valtaa yhteiskunnallisessa keskustelussa tehden käytännössä katsoen mahdottomaksi käydä moniäänistä ajatustenvaihtoa.

Henkilökohtainen tavoitteeni ei ole päättää muiden asioista, vaan rohkaista ihmisiä ottamaan enemmän vastuuta omista valinnoistaan ja vähentää auktoriteettien roolia henkilökohtaisessa päätöksenteossa.

Haluan myös lisätä ymmärrystä eri ihmisryhmien välillä, edistää avointa ja kunnioittavaa keskustelukulttuuria. Toivoisin sekä median että poliittisten toimijoiden vähentävän nykyistä yhden totuuden kulttuuria, joka leimaa toisinajattelijat vihollisiksi.

Oppositio on yksi demokratian tärkeimpiä edellytyksiä, joten kohdelkaamme eri näkökulmia arvostuksella – harkittujen, pitkäkestoisten päätösten mahdollistajana.

Sanni Berg

https://sannibergele.fi
https://www.instagram.com/bergsanni/
https://www.facebook.com/sanni.puikkonen.9
https://twitter.com/sanniberg

Samankaltaiset artikkelit