Samankaltaiset artikkelit
Tuomas Jukkola 176
Olen 46-v mies. Asun perheeni kanssa Pirkkalassa. Perheeseeni kuuluu vaimo ja neljä lasta.
Rauli Mäkelä 182
Olen espoolainen 77v eläkkeellä oleva lääkäri, puoliso, isä ja isoisä. Seuraan huolestuneena luonnon ja yhteiskunnan kehitystä, joka menee valitettavasti huonompaan suuntaan ja siksi olen ryhtynyt kansalaisaktivistiksi useammalla alueella.
Junes Lokka 180
Olen 45-vuotias yrittäjä, aktivisti ja entinen kaupunginvaltuutettu Oulusta. 2016 olin mukana perustamassa Monokulttuuri FM:ää, josta nopeasti muodostui laadukkain suomenkielinen podcast. Kyseessä on suorapuheinen ohjelma, jossa käydään ajankohtaisia aiheita eri näkökulmalla kuin yleensä.
Susanna Strandvik 187
Toimin tiiminvetäjänä rahoitus-alalla, mutta olen aikaisemmin työskennellyt laajasti eri aloilla, muun muassa terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen sekä myynnin että kaupan alan parissa. Vapauden liitossa olen hallituksen jäsen sekä Helsingin Vapauden liitto ry:n perustaja jäsen sekä toimin siellä sihteerinä että taloudenhoitajana.
Niina Valtanen 193
Olen pitkänlinjan yrittäjä ja 3 pojan yksinhuoltaja äiti. Toimin Satakunnan hyvinvointialueella aluevaltuutettuna sekä aluevaltuustoryhmän puheenjohtajana. Lisäksi olen vanhusneuvoston varapuheenjohtaja ja Hyvinvointialueen Tarkastuslautakunnan toinen varapuheenjohtaja.
Vapauden liiton puoluehallituksessa olen varapuheenjohtaja.
Tatu Tyni 191
Eurovaaliehdokas 2024 Tatu Tyni on 50-vuotias ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu Raaseporista. Hän on ammatiltaan taikuri, ohjaaja, käsikirjoittaja ja keksijä. Hän…

