Olen Juha, perusteilla olevan Vallankumouspuolueen puheenjohtaja.

Tämä vaaliliitto, joka solmittiin tuleviin eduskuntavaaleihin, on määritelmäni mukaan Suomineidon
pelastusrengas. Sen avulla pystymme pitämään rakkaan isänmaamme pinnalla. Tähän renkaaseen
tarttumalla on mahdollista kääntää Suomen suunta tuhon tieltä, toivon tielle. Olen mukana listalla
sitoutumattomana ehdokkaana odottaen oman puolueeni rekisteröimistä.

Olen 42-vuotias perheenisä. Vanhimman pojan viimeinen muuttokuorma ensimmäiseen omaan kotiin vietiin juuri äsken perille. Edessä on ensimmäinen yö yhtä pienemmällä ryhmällä. Nuorin lapsistani täyttää kohta kaksi vuotta. Näiden lasten väliin mahtuu vielä kolme muutakin lasta, kaksi poikaa ja tyttö. Ei siis ole ihme, että juuri isyys määrittelee sitä mikä, ja kuka minä olen. Isyys on tärkein tehtäväni. Yhtä tärkeää on olla hyvä puoliso omalle rakkaalle. Näistä elämän palasista muodostuu perhe, joka on minulle kaikki kaikessa. Politiikkaakin teen lapsilleni. Tavoitteeni on jättää heille ja muille lapsille hyvä kotimaa, jossa kasvaa ja elää onnellista elämää.

Koirat kuorsaavat tuossa vieressä, iso ja pieni karvaturri. Kissojakin on useampia. Olen eläin- ja ihmisrakas, rakastan elämää.

Oikeudenmukaisuus, ja rehellisyys ovat minulle tärkeitä arvoja. Olin koulussa se poika, joka aina puolusti heikompia asettaen itsensä vaaraan. Rehellisyys on kaiken toiminnan kivijalka. En edes ymmärrä, että miksi poliitikot pitävät kansaa niin tyhmänä, että valehtelu vaan jatkuu, ja jatkuu.

Olen soturi – taistelen valon puolella valhetta, vääryyttä ja ahneutta vastaan. Haluan herättää sinutkin taistelemaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan – kuuletko kutsun? Minä keskityn paljastamaan kaikki vääryydet ja puuttumaan niihin pelotta. Suomi tarvitsee vahvoja päättäjiä. On ollut harmillista seurata, kuinka valtionjohtoamme viedään kuin ”pässiä narussa”. Poliitikon tulee olla immuuni lahjonnalle ja uhkailulle – poliitikon tulee aina palvella totuutta. Minä vastustan korruptiota. Muun muassa siksi olen päättänyt, etten ota senttiäkään vastaan vaalirahoitusta, keneltäkään. Sanotaan että rahalla on isäntä. Minä olen itse itseni isäntä nyt, ja tulevaisuudessa.

Kun muut puhuvat sodasta, minä puhun rauhasta. Ihmiskunnan keskeneräisyyden osoittaa
kykenemättömyys hoitaa erimielisyyksiä ilman väkivaltaa. Mutta me voimme muuttua paremmaksi. Rauha asuu rakkaudessa – rakkaus on universumia koossa pitävä voima.

Maailma ulkopuolella näyttää kaoottiselta ja sekavalta. Asiat vaikuttavat menevän väärään suuntaan. Meillä on kuitenkin toivoa. Ja juuri toivo on muutoksen mahdollistava tekijä. Toivo on kuin hyökyaalto, joka huuhtoo pois pelon, antaen käyttövoiman muutokselle. Koska minulla on toivo paremmasta, haluan luoda ja levittää toivoa myös muille. Koska minä uskon parempaan tulevaisuuteen, olen tässä – sinua ja isänmaatani varten.

Juha Huhtala

Sosiaalinen media:
FB: https://www.facebook.com/huhtalajvt
IG: https://www.instagram.com/juha_huhtala/
TikTok: https://www.tiktok.com/@juhahuhtala
Twitter: https://twitter.com/huhtalajvt/
www.juhahuhtala.fi

Samankaltaiset artikkelit