VAPAUS ANTAA VALITA

Olen 40-vuotias yhden lapsen äiti Kuopiosta. Koulutukseltani olen sähköasentaja ja
tietojärjestelmäasiantuntija.

Tällä hetkellä minulla on huollettavana 2 kissaa, tyttäreni on jo aikuinen. Harrastuksia ovat mm. käsityöt, lukeminen, podcastit, äänikirjat, sienestys, ulkoilu.

Pari vuotta sitten havahduin ihan kunnolla siihen että kaikki ei todellakaan ole sitä mitä annetaan
ymmärtää. Turvattomuuden tunne iski lujaa kun ymmärsin että meitä on huijattu lapsesta lähtien.
Huijauksia ja valheita on paljon mm. korona, ilmastonmuutos, valtamedian uutisointi.

Meidän maatamme on jo pitkään ajettu aivan väärään suuntaan eli tarvitsemme täyskäännöksen.
EU:sta on erottava välittömästi, meillä on parempiakin kohteita verorahoille kuin tukipaketit. Osaamme myös itsenäisesti päättää maamme asioista ja siten tehdä parempia päätöksiä.
Natoon ei missään tapauksessa tule liittyä koska se veisi meidät sotaan Venäjän kanssa. Meidän kuuluu olla itsenäinen ja puolueeton Suomi ja hyvä naapuri naapurimaillemme.

Meillä on hyvä perustuslaki ja sitä tulee kunnioittaa. Viime vuodet perusoikeuksiamme on tallottu
törkeästi ihan julkisesti ja häpeilemättä, ihmiset on jaettu kahtia, meidät on laitettu eriarvoiseen
asemaan ja siihen päälle vielä tartuntatautilain pykälät 48 ja 48a jotka pakottaa työntekijän ottamaan kehoonsa lääketieteellisen toimenpiteen. SoTe henkilöstöltä on siis laittomasti poistettu oikeus vapaaseen valintaan, oikeus päättää omasta kehosta. Vastaavanlaista pakottamista yritettiin
koronapassilla kun ehdollistettiin perusoikeutemme. Tartuntatautilain pykälät 48 ja 48a tulisi poistaa välittömästi.

Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat lisääntyneet entisestään ja näihin tulee saada nopeasti ja
helposti apua. Ennaltaehkäisevä työ on myös äärimmäisen tärkeää jottei ongelmat ehtisi pahentua
ennen avun saantia.

Olemme menossa kohti kontrolliyhteiskuntaa ja koronapassi oli tästä harjoitus. Tulossa on Digi-ID,
johon halutaan kytkeä myös pankkitiedot ja digitaalinen raha eli digilompakko jolla voidaan
kontrolloida ja seurata tekemisiäsi. Kaikenlaisten terveystietojen yhdistäminen tähän Digi-ID:n saisi
tämän toimimaan myös ns. rokotepassina joka olisi helppo laajentaa aivan kaikkialle. Kuinka helppoa sen jälkeen onkaan laittaa esimerkiksi digilompakko käyttökieltoon jos olet eri mieltä asioista tai päättää ettet saa käyttää lompakkoasi vaikka kuin 5km säteellä kotiosoitteestasi.
Ehdoton ei Digi-ID:lle ja digilompakolle.

Vapauden liitto siksi koska kaikki arvot ja puolueohjelma tukevat sitä mitä asioista itsekin ajattelen.

Ei anneta Suomen itsenäisyyttä pois, turvataan perustuslaki ja vapaus!

Perustuslaki jyrää, itsenäisyys jää, vapaus valita tulee säilyttää!

Nyt sinulla on vapaus valita, minut

Teija Vesanen

SOME-kanavat:
Instagram https://www.instagram.com/tepaaaa_/
Twitter https://twitter.com/Teija05348345
Facebook https://www.facebook.com/profile.php?id=100087292126812
Blogi: https://www.teijavesanen.fi
[email protected]

Samankaltaiset artikkelit