Ossi Tiihonen.

Olen 55-vuotias kansallismielinen yrittäjä, kansalaisaktivisti ja yksinhuoltaja. Pyrin tuomaan esiin kriittistä ajattelua, faktoja ja sellaisia seikkoja joita valtamedia ei esille tuo. Minulla on aina ollut sellainen ’vamma’, että jos näen asioiden olevan huonosti, niin yritän niitä muuttaa. Nyt asiat Suomessa ovat erittäin huonosti ja yhä pahempaan suuntaan mennään. Jos emme nyt laajalti nouse vastustamaan ylikansallisen eliitin vallankaappausta, ei meillä kohta ole jäljellä enää mitään vapauksia.

Olen saanut vanhanaikaisen kasvatuksen, jossa arvostettiin työtä, opiskelua ja rehellisyyttä. Samalla kuitenkin sain vapauksia, elämääni ei kahlittu liikaa. Mielestäni sain elää onnellisen lapsuuden, minulla ei ollut kiire aikuiseksi. Vanhempani olivat varsin iäkkäitä, isäni oli syntynyt 1921 ja äitini 1928. Olin siis vanhemmilleni ’iltatähti’. Molemmat vanhempani olivat rintamaveteraaneja. Isäni oli 3,5 vuotta rintamalla selviten kaikista vaikeuksista huolimatta elossa. Lapsuuteeni vaikuttivat jonkin verran isäni karut kokemukset – hänen lisäkseen alkuperäisestä JR10:n joukkueesta säilyi elossa vain yksi mies. Äitini palveli sotatoimialueella pikkulottana. Hän joutui jättämään kotitalonsa Karjalan Suistamolla kaksi kertaa, toisen kerran lopullisesti.

Koulutusta minulla on seuraavasti: BPS (Bachelor of Professional Studies in Marketing), Yo-laskentamerkonomi, jonkin verran opintoviikkoja valtio-opissa ja kansantaloustieteessä, töihin liittyviä lisäkoulutuksia jne. Varusmiespalvelu tuli suoritettua Kajaanissa jääkärinä.

Työ- ja yrittäjäkokemusta minulla on pitkältä ajalta. Vuosina 2002-2017 toimin teknoyrittäjänä, sillä vuonna 2002 perustin Remote Analysis Oy:n, joka tuotti lääkärinlausuntoja verkossa – uniapneatutkimuksia, sydämen rytmihäiriötutkimuksia ja verenpaineen vuorokausimittauksia. Toiminta kasvoi vuosien mittaan – yhteensä teimme Suomeen noin 200.000 lääkärinlausuntoa ja useita tuhansia Britanniaan ja Ruotsiin. Jos esimerkiksi vaikka joka kymmenes tutkittu sai yhden lisäelinvuoden, niin tulosta voinee pitää hyvänä. Toimintaan kuului myös lääketieteellisten laitteiden ja ohjelmistojen valmistus. Suomen tytäryhtiön myimme vuoden 2017 alussa ja siihen liittyvän teknologiatoiminnan vuonna 2018. Näiden yhtiöiden toiminta jatkuu edelleen. Muutimme terveydenhuollon toimintamalleja voimakkaasti. Yritysten toiminnan muutettua luonnettaan olen luopunut ko. yritystoiminnoista, sillä yrityksille on löytynyt itseäni pätevämpiä vetäjiä. Harjoitan nykyisin sivutoimisesti pientä sijoitustoimintaa. Olen taloudellisesti riippumaton.

Työurani aikana olen tehnyt yrittäjätoiminnan lisäksi hommia mm. mansikanpoimijana, katonkorjaajana, rakennusapumiehenä, mielisairaanhoitajan sijaisena, CRM-ohjelmistojen myyjänä ja ravintolapäällikkönä.

Harrastuksina minulla on lähinnä lukeminen ja kuntoilu. Harrastan mielelläni patikointia lähialueilla ja välillä vähän kauempanakin. WoT:tia tuli tahkottua useampi vuosi tier X -tasolle ja aikoinaan Homeworld-saaga läpi jne.

Luottamustoimia minulla on tämä Vapauden liiton puheenjohtajuus, Ilmastofoorumi r.y.:n hallituksen jäsenyys ja olen Lohjan kaupunginvaltuutettu.

Ossi Tiihonen
Vapauden liiton puheenjohtaja
ossi.tiihonen@vapaudenliitto.fi
p. 040 506 5547

Some-kanavat:
https://www.ossitiihonen.com/
https://www.facebook.com/ossi.tiihonen/
https://twitter.com/OssiTiihonen

Lue myös