Olen Reija Kapustamäki, 41-vuotias suurperheen äiti Äänekoskelta. Ammatiltani olen sairaanhoitaja.

Tärkeinä arvoina pidän toisten ihmisten kunnioittamista, oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja vapautta. Jokaisella ihmisellä tulee olla perustuslaillinen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen sekä vapauteen päättää omista asioistaan.

Suomessa tulee olla demokratia joka ei tällä hetkellä toteudu. Suomen tulee saada vapaasti päättää oman maansa asioista. Suomella tulee olla ensimmäisenä tavoitteena laittaa oman kansan asiat kuntoon eikä jakaa kohtuuttoman suuria tukipaketteja ulkomaille suomalaisten kustannuksella. Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto on kriisissä. Tämän kuntoon laittamisessa on paljon työtä. Lasten ja nuorten hyvinvointiin ja mielenterveyspalveluihin on satsattava. Hoitajien työolot tulee saada kuntoon ja palkat työn vaativuutta vastaavalle tasolle. Näin hoitoalan vetovoimaa saadaan lisättyä.

Haluan asettua kansanedustajaehdokkaaksi, koska koen sen olevan tie jonka kautta pystyn vaikuttamaan asioihin. Näin ollen saisin olla tekemässä päätöksiä, jotka edesauttavat yhteiskuntaamme ja vie yhteiskuntaamme parempaan suuntaan.

Reija Kapustamäki

Twitter: @RKapustamaki
Instagram: reija.kapustamaki
Facebook: Reija Kapustamäki
[email protected]
puh. 0503036616

Samankaltaiset artikkelit