Olen Suvi Jokinen, 41 vuotias neljän lapsen äiti ja yhden miehen vaimo Jyväskylästä. Syntyjäni olen Haapajärveltä, Pohjois-Pohjanmaalta, mutta yli puolet elämästäni olen asunut Jyväskylässä.

Olen aina ollut kiinnostunut heikompien puolustamisesta, ihmetellyt yhteiskunnan eriarvoisuutta ja uinut vastavirtaan monessakin asiassa.

Omien lasten myötä kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin on lisääntynyt entisestään ja huoli siitä, mihin suuntaan tätä maata ollaan viemässä on saanut minut jälleen mukaan kansalaistoimintaan.

Jokaisen aikuisen tehtävä ja velvollisuus on suojella lapsia ja lapsuutta sekä taata heille turvallinen tulevaisuus.

Mukaan politiikkaan lähdin vuonna 2021 VKK puolueen nousukaudella. Olin myös ehdokkaana vuoden 2022 aluevaaleissa.

Alkuvuodesta 2022 olin mukana aloittamassa Vapauden liiton toimintaa Jyväskylässä.

Itsenäinen, puolueeton Suomi, rakas isänmaa. Se on minun haaveeni ja tärkein asia tässä hetkessä. Palauttamalla Suomen itsenäisyyden ja kohottamalla suomalaisten kansallista itsetuntoa, myös muut asiat korjaantuvat. Kun suomalaiset alkavat aidolla sisulla ja rakkaudella työskennellä oman maan eteen, saadaan tämä maa raiteilleen ja jaloilleen jälleen.

Töitä riittää:

  • Sosiaali- ja terveysalan ongelmien korjaaminen ja palveluiden palauttaminen hyvinvointivaltion standardit täyttävälle tasolle.
  • Energian tuotannon omavaraisuus esimerkiksi turvetuotantoa elvyttämällä.
  • Ruuantuotannon omavaraisuus, politiikkaa, jolla tuetaan alkutuotantoa ja elvytetään maataloutta. Realistista ympäristöpolitiikkaa.
  • Ero EU:sta ja päätösvallan palauttaminen Suomeen.
  • Puolueeton Suomi, joka voi toimia rauhan rakentajana, mutta ei vieraiden valtioiden sotien osapuolena eikä rahoittaja.
  • Maahanmuuttopolitiikan ja kehitysapupolitiikan järkeistäminen; hoidetaan ensin oman maan vanhusten, lasten ja heikompiosaisten asiat kuntoon, autetaan muita, kun meillä jälleen on mahdollisuus siihen.
  • Suomen kansallisomaisuuden vaaliminen; kaivosoikeuksien myynti tarkempaan syyniin ja avointa keskustelua aiheesta kansalaisten kanssa.
  • Realistinen ilmastopolitiikka, jota ei ole sidottu Agenda 2030:n vaan, joka perustuu puolueettomaan tutkimustietoon.
  • Varhaiskasvatuksen ja koulutuksen tason parantaminen sekä perusopetuksen opetussuunnitelman kriittinen tarkastelu ja resurssien lisääminen kasvatusalalle.
  • Perustuslain kunnioittaminen.

Maalaisjärki käyttöön ja Suomi nousuun.

Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=100089853232745

Suvi Jokinen

Samankaltaiset artikkelit