Camilla Lindfors.

Haluan tehdä työtä itsenäisen, puolueettoman ja taloudellisesti vahvan Suomen, suomalaisten sekä totuuden ja avoimuuden puolesta.

Olen Porvoossa asuva kauppatieteiden maisteri. Työurani aikana olen työskennellyt rahoitus- ja finanssialalla. Minulla on kolme aikuista lasta. Luonto ja eläimet ovat sydäntäni lähellä.

Kokemusta kansalaisaktivismista ja kunnallispolitiikasta

Olen ollut kansalaisaktivisti vuodesta 2006. Olin mukana ’Näpit irti Sipoosta!’ -liikkeessä sekä puolustamassa paikallista/kunnallista itsehallintoa Kataisen hallituksen (2011-2014) kuntauudistuksessa. Olen myös ollut kunnallispolitiikassa mukana, kahtena kautena Sipoon kunnanvaltuuston jäsen RKP:n valtuustoryhmässä (2005-2012).

Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta

Suomessa, kuten muissa demokratioissa, meidän perusoikeutemme ovat kirjattu perustuslakiin, jotta niillä on virallinen ja vahva lainsuoja. Perustuslakimme on yhteiskuntamme perusta ja kaikki muut lait – myös EU:n kautta tulevat lainsäädäntöhankkeet ja -ehdotukset – ovat sille alisteiset.

Perustuslain asema on vahvistettava

Viime vuosina on tehty päätöksiä, joissa perustuslakia ei ole kunnioitettu ja kansalaisten perusoikeuksia on rajoitettu. Esimerkiksi sotilasliitto Naton jäsenyyshakemus ja siihen johtava prosessi evät ole olleet perustuslain mukaisia. Nato-jäsenyys vaatii perustuslain muutoksen. Perustuslain asema on palautettava ja mm. perustuslakituomioistuimella vahvistettava.

Det svenska språkets ställning, våra kulturella och samhälleliga behov är tryggade i grundlagen. Då man nu bit för bit de senaste åren har tummat på våra grundlagsenliga fri- och rättigheter, varför skulle det svenska språket vara ett undantag i framtiden? Vi måste återställa och förstärka grundlagens ställning.

Lahjomatonta työtä Suomen puolesta

Politiikan kautta hoidetaan yhteisiä asioita ja päätetään verorahojemme käytöstä. Nyt yhteisten asioiden hoito vaatii uudenlaista ajattelua, uudenlaisia kansanedustajia sekä itsenäisiä ja Suomen etua ajavia päätöksiä – ilman puoluekuria, sidonnaisuuksia tai eturistiriitoja.

Camilla Lindfors

email: [email protected]

SOME-kanavat:
Facebook: Camilla Lindfors Eduskuntavaalit 2023
Twitter: @CahmillaL

BLOGI
www.camillalindfors.fi

Samankaltaiset artikkelit