Riku Hautamäki, Vapauden liitto.

Olen Riku Hautamäki, 45-vuotias kolmen lapsen isä ja yhden isoisä.

En ollut koskaan ajatellut, että lähtisin politiikkaan mukaan. Kuitenkin, koska olen vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta jyrkästi vastustava ihminen, viimeiset 3 vuotta on saaneet minut lähes raivon valtaan; Ihmisiä EI voi eikä tule kohdella siten kuin nyt on kohdeltu. Ymmärsin samalla, että en minä kotona kiroilemalla saa vaikutettua asioihin millään tavalla. Minun täytyy alkaa toimia, jos haluan saada yhtäkään asiaa etenemään oikeaan suuntaan: Henkilökohtaiseen vapauteen, valinnanvapauteen, vapauteen päättää omasta kehostaan. Henkilökohtaiseen vapauteen asetetut pakkotoimet eivät mielestäni kuulu demokratiaan, vaan ennemmin totalitääriseen diktatuuriin. Vapaus, millaisena oma ja aikaisempi sukupolvi ovat tottuneet mieltämään, on ollut hinnaltaan todella kallis. Sodissa on vuodettu verta ja tätä ei saa unohtaa. Oman asepalvelukseni olen suorittanut Oulun Hiukkavaarassa.

Viime vuosina Suomen hallituksen toimet näyttävät mielestäni vähintään arveluttavilta. Väistämättä huomaan ajattelevani, että hallitus ei aja Suomen ja Suomen kansan etua. Tämä negatiivinen kehitys on pysäytettävä. Meillä on aikaisemmin ollut toimivia hallituksia ja eduskuntia, nykyisin monet päätökset on ulkoistettu EU:lle. EU sanelee mitä saamme tehdä, millä saamme ajaa, millä saamme lämmittää jne. Tähän lisäksi elpymispaketit yms., joissa väistämättä Suomi on aina maksajana. Miksi Suomen valtion ulkopuolinen taho saa päättää asioistamme? Mielestäni itsenäisyytemme on tältä osin vakavasti uhattuna. Tähän täytyy palauttaa hallinta; Suomi on itsenäinen valtio ja osaa ihan itse päättää mikä on Suomelle hyväksi. Emme tarvitse ulkopuolista toimijaa kertomaan meille mikä on heidän mielestään meille parasta.

Kun oma heräämiseni politiikkaan tapahtui, ensimmäinen ajatukseni oli: Mikään puolue ei vastaa arvojani. En tiennyt olevan muitakin kuin ns. valtapuolueet. Myöhemmin löysin Vapauden liiton ja luettuani puolueohjelman vähintään kolmesti, ymmärsin että ”minähän olisin voinut kirjoittaa ohjelman”. Asetun siis 100% puolueohjelman taakse ja tulen tekemään parhaani, että oikeus toteutuu.

Päällimmäisenä mielessäni on SOTE-ala, ja heidän todella epäoikeudenmukaiset vaatimukset pykälän 48 § covid -rokotuksista, jotka mielestäni loukkaavat ihmisarvoa ja samalla rikkovat perustuslakia. Tässäpä onkin oiva aasinsilta; Suomeen täytyy saada perustuslakituomioistuin niin näihin epäoikeudenmukaisuuksiin päästään pureutumaan. Koska kukapa tietää, jos nyt tuollainen pykälä saadaan kirjoitettua lakiin, sen lisäksi että hoitajille tehtiin myös hyvin leväperäisesti rajattu pakkotyölaki – koska näitä laajennetaan koskemaan kaikkia? Lisäksi täysin järjetön verovarojen tuhlaaminen kaikenlaiseen turhaan, esim. sukupuolineutraaleihin liikennemerkkeihin saa oikeasti loppua. Sen sijaan nuorten mielenterveyspalveluihin varoja tarvittaisiin huomattavasti enemmän.

Koulutukseltani olen metalliseppä-artesaani, lisäksi insinööri (AMK, tekniikan ala, mekatroniikka). Olen toiminut suunnittelutehtävissä metallialan teollisuudessa, fligt operations officer siviili-ilmailussa, viimeiset vuodet kaupan alalla. Viimeistään isovanhemmaksi tuleminen herätti miettimään, millaisen perinnön olemme jättämässä jälkipolville. Tällä hetkellä se perintö näyttää kalliilta. Liian kalliilta.

Olen periksiantamaton, aina 100% tekevä persoona. Teen joko täysillä tai en ollenkaan. Haluan jättää lapsilleni ja heidän jälkeläisilleen itsenäisen Suomen, joka ei ota käskyjä ulkopuolelta vaan toimii kansalaistensa parhaan edun mukaisesti.

Riku Hautamäki

Yhteydet:
https://www.rikuhautamaki.com/
Poliitikkosivu: https://www.facebook.com/profile.php?id=100086415815193
https://www.facebook.com/riku.hautamaki
https://twitter.com/rikuhautamaki
Sähköposti: riku.hautamaki@gmail.com
p. 044 527 8130

Lue myös