Henkilöesittely
Olen 64-vuotias naimisissa oleva aikuisten lasten isä. Olen eläkkeellä, mutta toimin edelleen
pastorina ja ViaDia Kyrönmaa ry:n toiminnanjohtajana. Haluan parantaa ihmisten osallisuutta ja
hyvinvointia sekä luoda lähimmäisistä huolehtivaa verkostoa.
Nuoruusvuosina työskentelin metalli- ja rakennusalan ammattilaisena. Olen vuosikymmeniä
tehnyt lähimmäisiä auttavaa vapaaehtoistyötä eri järjestöissä Suomessa ja ulkomailla. Pastorin
töiden ohella olen hoitanut erilaisia humanitaarisia tehtäviä, ruoka-aputyötä ja muuta diakoniaan
liittyvää. Muutaman vuoden ajan toimin vastuutehtävissä esr-nuorisohankkeessa Pidä huolta
frendistä!
Olen huolestunut Suomen nykyisestä tilanteesta, jossa kansallinen itsemääräämisoikeus ja
maamme omavaraisuus ovat huomattavasti heikentyneet. Poliittisilla päätöksillä horjutetaan
arvopohjaa ja rakenteita niin, ettei tavallinen kansalainen pysy enää mukana. Talous ja maamme
kehittäminen on saatava vakaalle pohjalle.
Asiat, joita haluan erityisesti ajaa, muuttaa ja kehittää
- Yksilönvapaus on mielestäni olennainen arvo. Yksilön ihmisarvon kunnioittamiseen liittyy
myös sananvapaus, eli mielipiteen ilmaisemisen oikeus. - Innovatiivisen kehityksen edistäminen ja terveen yrittäjyyden tukeminen on tärkeää
Suomen saamiseksi jaloilleen. - On löydettävä ulospääsy globalismin vallasta säilyttääksemme kansallisen
itsemääräämisoikeutemme. Pidän tärkeänä, että suomalaisten työ hyödyttää suomalaisia.
Kotimaan infraa ja luonnonvaroja ei saa myydä ulkomaille. Erityisen tärkeää on kotimaisen
ruuan tuotannon turvaaminen ja kehittäminen. Perusinfrasta, kuten sähköstä, vedestä ja
tieverkostosta, ei voi tehdä yksityistä liiketoimintaa. - Julkisen päätöksenteon pitää edistää tasa-arvon ja hyvinvoinnin toteutumista kaikille
kansalaisille ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Avoimen keskustelun kulttuuri on turvattava ja
asioista on tuotava rehellisesti esiin sekä negatiiviset että positiiviset puolet yleisessäkin
keskustelussa.
Hannu Turunen