Elämän runtelema, erakoitunut mies Jyväskylästä.
Olen eläkkeellä, toipuilen pikkuhiljaa kolmen vuosikymmenen masennuksesta ja mietin mitä on olla mies. Sydämeltäni (ja koulutukseltani) käsityöläinen.
Mä harkitsin ehdokkaaks asettumista monta kuukautta ja tätä esittelyäkin oon yrittäny kirjoittaa puoltoista viikkoa. Sit tajusin että on ihan turha yliajatella asiaa, aion joka tapauksessa olla minä. Siksi myös kirjoitan tän esittelyn kuten puhun. Mulla ei oo aikomustakaan olla ”uskottava urapoliitikko”, puhua ympäripyöreitä ja pukeutua kuin kaikki muut. Puhun kuten puhun, pukeudun kuten pukeudun. Kansanedustajan arvo ei tuu siitä mitä esittää tai miltä näyttää, se tulee siitä mitä tekee. Siitä että toimii edustamansa kansan etujen mukaisesti. Kansanedustajan arvo tulee sydämestä.
Mä lähdin politiikkaan koska oli pakko. Ei ollu enää mitään muuta tapaa pelastaa se mitä Suomesta on pelastettavissa. Melkeen kaikki muut toimet voi tehä naurettavan helposti tyhjäks lainsäädännöllä ja siihen liittyvällä väkivaltamonopolilla. Jonkun on siis pakko olla valvomassa, että lait ja hallinto palvelee oikeudenmukaisuutta. Jos en olis siihen valmis itse, miten voisin sitä muiltakaan vaatia?
Mä en oo ikinä ollu isänmaallinen, mä oon reviiritietoinen. Koska jo lapsena jouduin oman maan kansalaisten hampaisiin, mulla ei oo kummoista kansallistunnetta. Ymmärrän silti minkä arvojen varaan tää maa on rakennettu ja arvostan niitä syvästi. Olen syntyny alueelle nimeltä Suomi ja tää on mun koti.
Mulla on henkiset ja sukujuuret syvällä tän maan mullassa, ankkuroituna peruskallioon. Osa juurista ulottuu alueelle jonka Neuvostoliitto nieli. Mä tunnen ytimessäni Suomen ikiaikaisen
perinnön, jonka ihmiset on melkeen kokonaan kadottanu. Tää maa on kaikenkaikkiaan, kaikista puutteistaan huolimatta, ollu hyvä ja turvallinen paikka elää. Tää on ollu luottamuksen yhteiskunta eikä toista oo jätetty hankeen makaamaan. Riidoista huolimatta on pidetty yhtä ja pelastettu tää maa täysin ylivoimaiselta tunkeutujalta. Täällä on lapset uskaltanu laittaa yksin koulutielle eikä kadulla oo tarvinnu pelätä. Nyt jotain on muuttunu.
Maltillinen maa on sortunu ulkoa solutettujen aatteitten hurmokseen. Vapaan ilmasun tilalla on sensuuri, keskustelun tilalla yks ainoo totuus. Rehellisen journalismin sijalla yhden sanoman kritiikitön monistaminen. Avoimuuden tilalla teeskentely. Kriittisestä ajattelusta on tullu syy herjaamiselle, demonisoinnille ja julkiselle häpäisylle. Eriarvoistamisesta on tullu hyve, ”inklusiivisuuden” nimissä.
Suomen omavaraisuus tuhotaan pala palalta ja meistä tehdään riippuvaisia ylikansallisista monopoleista. Yhä enemmän valtaa siirretään yhä vähempiin käsiin.
Meiltä ollaan viemässä ruuantuotanto, oikeus käyttää oman maan resursseja ja oikeus asua omassa kodissa (EU:n kiinteistöjen energiatehokkuusvaatimukset).
Lopulta sananvapaus tekee kuolemaa kun EU rakentelee viestinnän valvontakoneistoa ”disinformaatio”-tekosyyllä. Me ollaan ihan kohta täyden sensuurin alla. Mä en halua elää yhteiskunnassa jossa mielipiteet on kielletty.
Meidän tusinapoliitikot on pettänyt lupauksensa, Suomen ja kaikki sen ihmiset. Mistään asiasta ei kanneta minkäänlaista vastuuta. Tuntuu kuin meidän asioista olis päättämässä joukko vastuuttomia kakaroita, agitaattoreita, teeskentelijoitä ja pyrkyreitä.
Suomea ja suomalaisia ollaan viemässä absoluuttisen kontrollin alle, osaks koneistoa ilman omaatuntoa, jossa sen enempää fyysistä kuin henkistäkää koskemattomuutta ei ole.
Meidän isovanhempien uhri on häpäisty, sivistyneen yhteiskunnan arvot myyty, itsemääräämisoikeus annettu pois. Ilman taistelua.
Oon karttanu julkisuutta kaikin keinoin, mut 50 vuotta vetäytymistä opetti ettei oikeutta saa jollei sitä ota ja vapauden menettää sillä hetkellä ku sitä ei puolusta. Mä olin jo antamassa periks, mut koronatoimet osotti ettei niin vähää oikeuksia oo, etteikö jotain vois vielä ottaa pois, eikä niin paljon valtaa voi haalia, etteikö sitä tultais vaikka koteihin asti hakemaan lisää.
Lapsena imin kaikki mahdolliset sankaritarinat itteeni ja haaveilin olevani yks niistä jotka nousee vastarintaan kun on sen aika. Nyt on sen aika.
En ikinä kuvitellu että joskus oikeesti joutuisin valitsemaan kestääkö mitä tahansa oikeudenmukasuuden puolesta, vai ollako vaan uhri vailla itsekunnioitusta. Mä menetin lapsena sen itsekunnioituksen ja vietin kolmekymmentä vuotta syvässä masennuksessa sen seurauksena. Annoin tehdä itestäni uhrin. En enää ikinä uudestaan!
Mulla ei oo auktoriteetteja kohtaan minkäänlaista kunnioitusta; en suostu kenenkään määrättäväks. Oon silti erittäin yhteistyökykyinen, niin kauan ku yhteistyölle on perusteet. Seuraan omaatuntoani ehdoitta. Jos en seurais, pettäisin itteni. Miten sillon voisin toimia pettämättä kaikki muutkin?
Mä haluan palauttaa tähän maahan päätäntävallan ja itsemääräämisoikeuden. Me tiedetään miten tässä maassa eletään, eikä kenelläkää oo asiaa tulla meitä tänne määräilemään. Meillä on poikkeuksellinen luonto ja harvinaiset ihmiset. Meidän täytyy pitää niistä huolta ja taata vapaus kasvaa ja tehdä ja yrittää ja elää. Mä haluan että tässä maassa on samat säännöt kaikille ja oikeudenmukaisuus tärkein arvo.
Itsemääräämisoikeus ei sulje pois yhteistyötä eikä kaupankäyntiä. Se ei tee meistä heikkoja vaan vahvoja. Kaikessa periks antavaa Suomea ei kukaan arvosta, koska heittopussia ei pidetä minään. Tiedän sen kokemuksesta, omasta menneisyydestäni. Vain vahva, itsenäinen ja puolustuskykyinen saa mitään arvostusta. Se pätee ihan yhtä paljon valtioon ku yksilöönki.
Mä kannan sydämessäni syvää huolta kaikesta elämästä tällä planeetalla, mutta ilman itsemääräämisoikeutta me ei voida auttaa edes itteämme, saati ketään muuta. Ei ole mitään syytä antaa itsenäisyyttä pois.
Mä en oo poliitikko, enkä kansalainen, oon ihminen eikä mun oikeuksien yli kävellä ilman seurauksia.
Päätin olla antamatta periks, koska mun oikeustaju ei anna seurata sivusta kun maailmasta tehdään paikkaa jossa kaikilla on paha olla. En voi luvata mitään koska nää asiat ei oo yksin musta kiinni. Voin vaan tehdä sen minkä pystyn.
Vielä yks asia, ihan kirjakielellä:
Meillä on edessämme valtaisa työ, politiikassa ja sen ulkopuolella, korjata viimeisien vuosien vauriot. Siihen tarvitaan ihan jokaista ja se vaatii pitkäjänteisyyttä. Pyydän, muistakaa äänestäessänne ettette ole valitsemassa itsellenne johtajia vaan edustajia. Valvokaa myös vaalien jälkeen, että etujanne todella ajetaan. Olkaa aktiivisia ja osallistukaa. Vain yhteistyö takaa vapauden.
Twitter: https://twitter.com/JouniH_VL
Facebook: https://www.facebook.com/jouni.hamalainen.vl
E-Mail: [email protected]
Jouni Hämäläinen
