Ion Mittler, Vapauden liitto.

Olen Vantaalla asuva 48-vuotias kolmen lapsen isä. Lapsuuteni vietin Tampereella, jossa asuin Tammelantorin laidalla noin 20 vuotta. Sen jälkeen olen asunut mm. Turussa, Helsingissä, Lapualla ja Seinäjoella, ja pari vuotta ulkomaillakin, mm. Jerusalemissa vapaaehtoistyön merkeissä.

Olen koulutukseltani datanomi, ja olen tehnyt pitkän työuran IT-alan tehtävissä. Nykyään työskentelen integraatio-asiantuntijana. Harrastuksiini kuuluvat mm. musiikki, salibandy ja golf.

Olen kirjoittanut poliittisista aiheista noin tuhat blogia Uuden Suomen Puheenvuoroon viime vuosina. Nyt on aika ryhtyä sanoista tekoihin, ja pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnan asioihin myös poliittisena toimijana. Suomessa tarvitaan sellaisia päättäjiä, joiden mielestä kristilliset arvot ja ”oma kansa ensin”-ajattelu eivät ole vahingollisia.

Vaaliteemat:

Ratkaisu työvoiman pulaan on robotisaatio ja työelämän tehostaminen, ei halpatyövoiman maahantuonti.

Kaikkia ammatteja koskevaksi minimipalkaksi tulee säätää 12 EUR / tunti.

Perustetaan uusi lähes ilmainen alin oikeusaste, jossa melko yksinkertaisia ja rahalliselta arvoltaan vähäisiä oikeusriitoja ratkaistaan nopeasti ja pienin kustannuksin, mutta silti lainvoimaisesti. Esimerkiksi kaikki huoltajuuteen liittyvät oikeustapaukset tai kuluttajan ja yrityksen väliset pienet riidat tähän uuteen oikeusasteeseen.

Pakkoruotsi pois kaikilta koulutuksen tasoilta. Julkisissa viroissa ruotsin kielen taitoa ei pidä vaatia muulloin kuin niissä tapauksissa, joissa on todennäköistä että ruotsin kielen taitoa tarvitaan niin usein, että tulkin käyttäminen niissä tilanteissa tulisi kohtuuttoman kalliiksi.

Sote-alan kaaos ja hallitsematon kustannusten nousu pitää hoitaa perumalla ns. palkka-harmonisaatio. On hulluutta korottaa palkkoja normaalin palkanmuodostuksen ulkopuolisella keinotekoisella syyllä, kun rahalle on muutakin käyttöä sote-alalla.

Lääkärien ja hoitajien pulaan ratkaisuksi mm. sihteerien ja siivoojien palkkaaminen, jotta terveydenhoidon ammattilaiset voivat keskittyä tekemään vain oman ydinosaamisensa työtehtäviä.

Valtion velkaa pitää lyhentää ja menoja keventää, leikkaamalla vuosittain 4.5 miljardin euron arvosta tarpeettomia ja toisarvoisia valtion menoja, kuten kaikenlaiset tuet sellaiselle yhdistys- yms. toiminnalle, joka ei muutoin kuuluisi valtion tehtäviin.

Aluepolitiikka kerralla kuntoon: siirretään pääkaupunki Jyväskylän kohdalle, ja pidetään Oulun eteläpuolinen maailman kaunein metsä- ja järvi-Suomi kattavasti asuttuna.

Ion Mittler

Some-kanavat:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/author/ionmittler/
https://twitter.com/ion_mittler
https://www.facebook.com/ionmitt
http://ionmittler.com/

Samankaltaiset artikkelit