Olen 51-vuotias yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Päijät-Hämeestä. Syntyjäni olen
Keski-Suomesta ja yhden lapsen isä. Päijät-Hämeeseen olen muuttanut 16 vuotta sitten
monien eri vaiheiden kautta ja jäänyt tänne kierreltyäni pitkin Eurooppaa ja muita maita aina
Moskovasta Portugaliin ja entistä Jugoslaviaa myöten. Elämäntilanteiden takia siirryin sitten
kotimaanliikenteeseen pysyvästi, perustin perheen ja lopulta muutin Lahteen.

Miksi mukaan politiikkaan?

Olen vuosien ajan nähnyt miten huonoon suuntaan teiden kunnossapito ja infra ovat
menneet tässä maassa. Tälle asialle tulisi tehdä jotain ja hyvin äkkiä. Tiestö rapistuu hurjaa
vauhtia talvihoito on ihan mitä sattu ja tuntuu että tehdään milloin huvittaa. Valtio kerää
miljarditolkulla autoilijoilta rahaa ja nekin syydetään ulkomaille eikä kohdenneta niitä sinne
mistä ne on kerätty eli tiestön hoitamiseen.

Sairaanhoito on menossa lopullisesti kuralle. Hoitoon ei meinaa päästä ei sitten millään.
Kiire on hirmuinen. Hoitajia on liian vähän ja heistä revitään jo väkisin irti kaikki mitä heistä
saadaan. Yhtään en ihmettele miksi viimekin vuonna lähes 1000 hoitajaa päätti sanoa
ammattinimikkeensä poistoon.

Verorahat, jotka Suomen kansalta kerätään, menevät kaikkeen muuhun kuin suomalaisten
hyväksi. Koulut on vaikeuksissa, päiväkodit ja varhaiskasvatus samoin. Lisäksi vielä hyvin
monet muutkin tahot vanhustenhoitoa ja vammaisia ihmisiä unohtamatta. Nämä asiat tulee
saada kuntoon kuten monet muutkin.

Suomi taisteltiin itsenäiseksi. Nyt valtaa siirretään hirveetä vauhtia EU:lle ja siellä päätetään
mitä täällä tehdään. Ja aina kun joku Brysselissä keksii jotain, niin mitä meidän nykyinen
hallitus tekee? Ilman minkäänlaista vastaanlaittoa kuuluu vaan “kyllä, kyllä”. Verorahojen
annetaan valua EU:n kassaan ja pelastamaan velkaantuneita maita. Italiakin sai niin paljon
tukia, että yksityiset ihmisetkin korjaa talojaan suomalaisilta saaduilla rahoilla. Suomi ottaa
myös holtittomasti lisää velkaa, mutta siitäkin rahaasta jää vain murto-osa suomen hyväksi.
Polttoaineiden, sähkön ja ruuan hinnat ovat nousseet ja nousevat koko ajan lisää. Palkat
laahaa perässä ja suuryritykset lypsävät suomalaisilta tuhkatkin pesästä. Suomi on
jatkuvasti menossa alamäkeen ja kurjuus lisääntyy. Tälle on saatava loppu.

EU:sta tulisi mahdollisimman nopeasti päästä irti ja ottaa oma raha taas takaisin käyttöön.
Natoon ei missään tapauksessa tulisi liittyä, jotta Suomea ei sotketa muiden
maiden konflikteihin ja laiteta heidän sotakalustonsa maksajaksi. Sekin raha revittäisiin taas
suomalaisten veronmaksajien selkänahasta.

Kannatan EU-eroa ja NATO-hakemuksen pois vetämistä, jotta suomi olisi itsenäinen ja
puolueeton maa. Nyt ja jatkossakin ja päätäntävalta on pidettävä meidän omissa käsissä.

  • sairaanhoito ja vanhuspalvelut
  • vammaispalvelut
  • koulutus ja varhaiskasvatus
  • tieinfra
  • eläkeläisten, lapsiperheiden, sairastuneiden, vammautuneiden ja työttömien toimeentulon
    turvaaminen
  • stop autoilijoiden kuritus
    Nämä asiat tulee ehdottomasti saatava korjattua. Anna äänesi ja aletaan laittamaan asioita
    kuntoon!

Jukka Haapasalo

Samankaltaiset artikkelit