Äänestä kokenut empaattinen rento ekonomi/KTM ja muutososaaja laittamaan Suomea kuntoon.

– Asiakasarvo ja empatia on nostettava kunniaan

Kansalainen asiakkaana ansaitsee parasta arvoa. Ei syrjivää byrokratiaa, tekosyitä ja turhaa hallintoa. Hallinnon tuki- tehtäviä vähennetään radikaalisti ja keskitytään 360-asteen asiakaskokemukseen. ”Kehdosta vanhainkotiin” empatia 🙂

Suomen lakia ja korkeata etiikkaa on noudatettava

Suomen lakien tulee koskea myös virkahenkilöitä. Lakipykälät sekä asetukset eivät tällä hetkellä ohjaa toimintaa esim. ihmisoikeus- ja huoltajuusriita-asioissa. Myös rakenteellista korruptiota esiintyy huomattavasti, ja tästä on tullut valitettavasti maan tapa. Kansainvälisistä toimijoista jopa OECD vaatii Suomen valtiota kesään 2023 mennessä puuttumaan virkapoliittiseen korruptioon, jota ei mm kunta, hyte- ja valtionhallinnossa tahdota myöntää.

– Lastensuojelu ja oikeus kuntoon. Lapsikauppa on rikos

Lapsikauppaan tulee puuttua. Joko olet työntekijä lastensuojelussa tai yrittäjä – eikä molempia kuten nykyään roolit menevät sekaisin. Taloudelliset intressit eivät saa ohjata päivittäistä toimintaa hankinnat edellä. Nykyistä mallia voi kutsua perustellusti lapsikaupaksi. Taloudellista etua hakevien sosiaalityötekijöiden oman eduntavoittelu on myös huomattava syy, miksi monet pätevät ihmiset jättävät alan moraalisyistä. Rahoitus- ja palvelumalli täytyy muuttaa.

– Yhteistä hyvää 2023 – 2026 tuottava yritystoiminta ja innovaatioklusterien rakentaminen Suomeen

Perusteettomasti verovaroja välillisesti laskuttavat yritykset pois markkinoilta, sillä ne eivät tuota kuin henkilökohtaista hyötyä omistajilleen. Aito ja terve kilpailu yritysten välillä tuottaa meille kaikille yhteistä hyvää.  ”Kaverimarkkinatalouden” on loputtava, sillä se kohdistaa esim. yritystuet pienelle elitistiselle piirille.  Vain oikeudenmukainen läpinäkyvä yritysten verotus ja  tukirahoitusmalli varmistaa, että vientituotteet ja palvelut saavat yhdenvertaisen mahdollisuuden menestyä kansainvälisillä markkinoilla. Vain 100% transparentti malli takaa yhteiskunnan oikeudenmukaisen kehityksen.

Yst. Timo Jalava, Espoo

Ekonomi/KTM ja muutososaaja, 3 lapsen isä
+358452628125

Voit lähettää minulle kysymyksen, palautetta ja ideoita WhatsUpilla: 0452628125 (tai emailitse: [email protected]). Ratkotaan Suomen lasten ja oikeushaasteet yhdessä. Myös talouskasvun haasteet ovat selätettävissä kun tartumme töihin. Lahjoituksia vaalityön otetaan vastaan myös. Huom, teemme erikseen Perheiden Parhaaksi kautta muutosta ja se puoli on ihan erikseen.

Facebook tili: https://www.facebook.com/timo.jalava

Facebook Poliitikko tili: https://www.facebook.com/profile.php?id=100063471833739

LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/timo-jalava-874b3710/

TikTok: https://www.tiktok.com/@timojalava

Twitter:

Youtubessa Oikeus, Avioero, Lastensuojelu Perheiden Parhaaksi kanava:

https://www.youtube.com/@oikeusavioerolastensuojelu6227/featured

Perheiden Parhaaksi Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=100071039954381

Nordic Impact Bay: https://www.facebook.com/groups/278481666410046

Parempi Suomi 2020-luvulla: https://www.facebook.com/groups/251929774956886

Samankaltaiset artikkelit