44 vuotta takana elämää ja tällä hetkellä olen yhden alakouluikäisen lapsen yksinhuoltaja Imatralta.

Olen pitkään hakenut muutosta Suomessa vallitsevaan poliittiseen tilaan. Elämäni aikana olen monta kertaa äänestänyt eri puolueissa olevia ehdokkaita, jotka ovat vastanneet ajattelu- ja arvomaailmaani. Lopulta olen pettynyt puoluekuriin, jonka johdosta äänestämäni ehdokas ei ole pystynyt lunastamaan lupauksiaan, mikäli on päässyt edes läpi. Seuraavaksi olen etsinyt puoluetta, jonka puolueohjelma vastaa parhaiten omia ajatuksiani ja arvojani, mutta joku kumma siinä valtaan pääsyssä edellyttää liikaa kompromisseja omien arvojen suhteen sekä ajetun politiikan muutosta. Tavallaankin tuntui, että hallituspuolueet ja oppositio välillä vaihtavat paikkaa ja suuri poliittinen juna jyskyttää eteenpäin välillä koukaten vasemmalta tai oikealta, mutta isoissa kysymyksissä löytyykin maaginen konsensus. Luettuani Vapauden liiton puolueohjelman löysin sen muutoksen, jota moni varmasti haluaa ja kaipaa. Tämä sai minut ryhtymään toimimaan kannattamieni asioiden eteen asettumalla ehdokkaaksi puolueeseen, jonka puolueohjelman voin allekirjoittaa.

Työhistoriasta sen verran, että on tullut monennäköisiä hommia hoidettua: Mainosten jakoa juniorina, lastenkerhon ohjaajana, pikaruokaravintolassa, ATK-operaattori, ohjelmoija, suunnittelija, lähitukihenkilö, pajaohjaaja, joulupukki, rakettimyyjä, puhelinmyyjä, varastolla, rakennuksilla, koneistajana ja ruokajakelussa. Kaikella on ollut aikansa ja paikkansa. Koulutukseltani olen luonnontieteiden YO ja ICT-tradenomi. Onhan tuossa tullut koettua sekä työnantajan, että työntekijän markkinat, eli onhan sitä ehtinyt olla töiden välissäkin.

Pidän omavaraisuutta tärkeänä asiana. Mikä onkaan parempaa kuin puhdas ruoka ja liikunta sen saavuttamiseksi. Tätä en ole vielä saavuttanut, mutta siihen suuntaan ja sitä edistääkseni haluan toimia. Turvetuotannon alasajoa sekä maatalouden ajasajoa pidän huonoimpana politiikkana, mitä tiedän. Ukkini kääntyisi haudassaan, jos tietäisi mihin tätä maata ollaan ajamassa. Puolueettomuus ja omavaraisuus on asioita, joilla voi elää ylpeänä siitä mitä olet.

Luonnolliset monopolit sekä strategiset resurssit pitää mieluumman pitää omissa käsissä kuin antaa ne muiden hoidettavaksi. Koska olemme eurossa, niin paikallisvaluuttojen vaihtoehtoa toimeliaisuuden ja omavaraisuuden kasvattamiseen tulee tutkia ja käynnistää hankkeita näiden asioiden eteenpäin viemiseksi. Byrokratiaa tulee karsia, jotta näitä päämääriä voi edistää. Paikallisia palveluiden ja tuotteiden vaihdantaa tulee edistää niin ruokaringeillä kuin paikallisten valuuttojen mahdollisuuksien esiintuomisella. Riippuvaisuutta muiden sanelemilta ehdoilta tulee välttää. Kaikki nämä ovat kauniita ajatuksia, mutta päättäväisellä työllä ja johdonmukaisella tekemisella ne ovat saavutettavissa. Se vaatii paljon yhteistyötä, ymmärtystä sen tärkeydestä sekä järjestelmiä sen toteuttamiseksi. Tällä hetkellä raha on uskoa sen toimivuuteen, jota inflaatio nakertaa, joten on aika luoda uskoa vaihtoehtoon, jota omavaraisesti voi ylläpitää. Helpommin sanottu kuin tehty.

Kouluissa olisi hyvä olla aineena omavaraisuus, jossa konkreettisesti kasvatettaisiin ruokaa, joka itse prosessoimalla tuodaan ruokapöytään asti. Tällöin jokaiselle kansalaiselle olisi selvää, mitä se vaatii, jotta terveellistä ruokaa on syötäväksi asti. Matematiikassakin aletaan peruslaskuista edeten korkeamman asteen yhtälöihin. Ravitsemussuositukset koronaohjeistuksen ja ilmastopolitiikan kanssa tarkempaan syyniin ja laaja-alaisempi tiede sitä tukemaan. Miksei perusperunan kasvamisesta voi edetä vaativampaan omavaraisuuteen vai onko tarkoitus jatkossakin syödä kinder-perunoita älypuhelin kädessä? 

Petri Eskelinen

Äänestä numerolla 141

Petri Eskelinen Eduskuntaan 2023 | Imatra | Facebook
https://www.youtube.com/@petrieskelinenpoliitikko4480
https://twitter.com/eskpetri
https://www.instagram.com/eskpetri/
https://www.tiktok.com/@p_elinen
[email protected]

Samankaltaiset artikkelit