Vanessa Olsen.

Kansainvälinen nainen Suomen asialla

Olen suomen-norjalainen ekonomi ja yrittäjä. Synnyin pohjois-Norjaan ja sieltä olen lähtenyt Suomen kautta maailmalle ja nyt olen viimeiset 5 vuotta viihtynyt työelämässä Helsingissä.

Työuraani olen tehnyt mm. aloittelevien suomalaisten teknologiayritysten parissa rakentaen ja konsultoiden yritysten brändiä, budjettia ja markkinointia kohti suurempia markkinoita.

Nykyään toimin ensisijaisesti oman uimaopetusfirmani parissa. Tavoitteemme on saada kaikille lapsille uimataito, jotta he voivat turvallisesti nauttia kesistä tuhansien järvien maassa. Toinen yritykseni auttaa pieniä yrityksiä kasvussa.

Kansainvälisyys on aina ollut mm. perheeni vuoksi vahvasti verissä ja opiskelut ja veri onkin vienyt
maailmalle vuosien ajan. Matkustelu on todella tuonut perspektiiviä siihen, että asioita voi tehdä monella eri tavalla. Eli tahdon ja toivon, että kaikki kansallisuudet pitävät kiinni omasta kulttuuristaan, historiastaan ja oikeuksistaan, joita kohtaan kunnioitus on noussut matkoillani.

Jokainen voi vaikuttaa, yhdessä

Olen viimeiset kaksi vuotta koettanut herätellä ja aktivoida ihmisiä katsomaan ympärilleen, että mihin suuntaan maatamme ollaan viemässä milloin ilmastonmuutoksen, koronan tai sodan varjolla. Meidän rahaamme ja oikeuksiamme viedään järjestelmällisesti pois tahoille, jotka ovat kaukana suomalaisten elämästä.

Olen viimeisten vuosien aikana osallistunut ja järjestänyt mielenosoituksia (#kadulle), tehnyt yhteistyötä poliisien kanssa, sekä valittanut AVI:n rajoituksista hallinto-oikeuteen, jonka jälkeen Uudenmaan uimahallit ja kuntosalit avattiin. Olen myös tuonut samankaltaisia ihmisiä yhteen monien vapaa-ajan tapahtumien keinoin ja pyrkinyt sitä kautta luomaan edellytyksiä muutokselle.

Minut on myös pidätetty täysin mielivaltaisesti eduskuntatalon portailta. Ja nämä kuvan poliisit pääsevät pian tuomarin eteen.

Elinkeinoani ovat rajoittaneet mm. uimahallien kiinni pitäminen, sekä koronapassit ja minut poistettiinkin tämän vuoksi uimahallista voimatoimin.

Oikeusvaltio on palautettava

Yllä oleva kuva antaa ymmärtää, että kannatan oikeutta. Oikeutta puhua asioista, joilla on merkitys.
Oikeudesta päättää omasta kehosta. Oikeudesta ilmaista itseään. Oikeus osallistua elinympäristöni
kehittämiseen. Oikeus olla vapaa. Oikeus työhön. Oikeus elämään. Nämä ovat kaikki meille lakiin
kirjattuja oikeuksia, mutta silti niitä on kovasti viety meiltä pois viruksen varjolla.

Julkisen hallinnon kulut ja verot leikattava

Edustan julkisen hallinnon kulujen leikkauksia, bensaveron alennusta ja YLE-veron poistoa. Julkisen
hallinnon tehtävä on palvella kansaa, ei riistää sitä. Ylimääräiset virat ja menot tulee poistaa. Yritys, kuten YLE, saa toimia, kuten muutkin yritykset: Omalla kassavirrallaan. Eikä korkealle polttoaineverolle ole perustetta. Se tulee poistaa välittömästi.

Koulujärjestelmän tulee opettaa lapsille tärkeitä oppeja elämään

Olen opettanut lapsia ja nuoria uimaan 20 vuotta, edustan heitä. Suomessa kuolee hukkuen enemmän lapsia kuin esimerkiksi koronaan. Ratkaisu ei voi olla uimahallien sulkeminen ja kaiken muun sosiaalisen elämän ja harrastamisen kieltäminen. Opetussuunnitelmaan tulee mielestäni ottaa mukaan Suomen metsien ruoka – sen tunnistaminen ja käyttö, sijoittaminen, perustuslaki ja yrittäjyys. Työssäni näen, että lapset ovat kuin muovailuvahaa, he kyllä oppivat mitä vain kun vain tarjoamme heille miellyttävän ja terveen ilmapiirin oppimiselle.

Lapset ja nuoret voivat huonommin kuin koskaan. Kiusaaminen koskettaa meistä lähes jokaista jollain tapaa. Sen on loputtava.

Yrittäjyys on avain monipuoliseen ja kannattavaan talouteen

Edustan yrittäjyyttä, sillä ilman yrittäjiä meillä on vain monopoleja ilman innovaatioita ja kilpailua. Kilpailu kuuluu terveeseen talouteen ja yrittäjyyteen. Kilpailu pakottaa meitä tekemään asioita paremmin ja tehokkaammin ja palvelemaan asiakkaitamme paremmin. Verorahoin tuotetut palvelut eivät kilpaile ja siksi eivät joudu kilpailemaan asiakkaistaan. Kapitalismi pelastaa sen mitä sosialismi rikkoo.

Meitä on paljon! Me olemme enemmistö!

Matka on ollut silmiä avaava ja aika ajoin jopa hyvin haastava. Ennen kaikkea matka on ollut
viihdyttävä ja olen saanut tutustua satoihin ellen tuhansiin samalla tavoin ajatteleviin sananvapauden, itsemääräämisoikeuden ja suomalaisuuden puolustajiin. Meitä on paljon.

Olen lopulta aivan tavallinen huolestunut kansalainen, joka ei näe muuta mahdollisuutta kun osallistua tämän maan päätöksiin isommin ja enemmän.

Jos en minä, niin kuka? Jos ei nyt, niin koska?

Vanessa Olsen

Some-kanavat:
https://twitter.com/Terrrieri

Samankaltaiset artikkelit