Tervehdys kaikille. Olen paljasjalkainen kaarinalainen, neljän lapsen isä ja pitkän linjan ”salaliittoteoreetikko”, sekä rakennus- ja kuljetusalan ammattilainen. Harrastuksina mm. valokuvaus, purjehdus ja suurkuvatulostus.
Lähes 30 vuotta kirjoittelua on takana eri somealustoilla, ja osallistuminen kuntapolitiikkaan on antanut melkoisen hyvän kuvan ja kokemuksen nykypäivän maailmanmenosta.
Kirjoittamisella voidaan muuttaa joidenkin ihmisten mielipiteitä, mutta tosiasia kuitenkin on, että vain hallituksesta käsin muutetaan ihmsten käytöstä ja vaikutetaan heidän elämäänsä. Nykyinen hallitus on tehnyt ja tekee koko ajan kaikkensa, jotta elämämme olisi kurjaa, ilotonta ja valotonta.
Koronaplandemian varjolla nykyhallitus kielsi meiltä työnteon, vapaan hengittämisen, vapaan harrastamisen, vapaan liikkumisen, vapauden itse päättää niistä lääketieteellisistä kokeista joihin osallistua jne.
Helsingin eristäminen tiesuluilla, suunnitelmat uhkasakoista ja ulkonaliikkumiskielloista nuhan takia, olivat ns. viimeinen pisara ja päätin, ettei kirjoitteleminen enää riitä, vaan tarvitaan käytännön toimenpiteitä, kuten osallistumista mielenosoituksiin ja nyt siis myös osallistun eduskuntavaaleihin ehdokkaana.
Nähdäkseni koko nykyinen hallinto- ja virkamiesjärjestelmä on läpimätä ja systemaattisen hyvävelikorruption saastuttama. Myös valtamedia ja työmarkkinajärjestöt ovat korruptoituneita ja vaativat perusteellista läpikäyntiä. Juuri koronaplandemia kaikkine sivuoireineen ja valheineen on vahva ja elävä todiste tästä korruptiosta. Maailmaa diktatuurin elkein johtava rikollinen korruptioeliitti eli 0,001% jengi, rakentaa meille Great Resetillä New Normal Utopiaansa, joka lähemmin tarkasteltuna onkin Dystopiaa.
Liikkumisen, ajattelemisen ja omistamisen rajoitukset ovat olennainen osa tätä uutta ”Normaalia”. Itse asiassa he tulevat rajoittamaan elämämme kaikkia osa-alueita, mukaan lukien sitä, kuka saa tehdä lapsia ja kuinka kauan saamme elää. Turvattu vanhuus, eläke ja luonnollinen kuolema tulevat olemaan muistoja vain. Natsien tavoin he aikovat poistaa yhteiskunnasta vanhukset, vammaiset, mielenterveysongelmaiset, toimettomat, haluttomat ja kaikki muutkin hyödyttömät ruokailijat, kuten Henry Kissinger aikoinaan asian on ilmaissut. Heidän mielestään meitä on myös liikaa, ja he haluavat päättää siitä kuka saa jäädä ja kuka joutuu lähtemään.
Kauhukseni olen todennut, että kaikki nykyiset hallituspuolueet eli Kolmen Kopla – SDP, Keskusta ja Vihreät, ovat vastaansanomatta viemässä meitä kohti Dystopiaa ja jopa sotaan Venäjää vastaan. Mielestäni olemme jo samassa tilanteessa ja menossa samaan tuhoon kuin 30-luvun eurooppalaiset ja nyt on viimeinen tilaisuus laillisin keinoin vaikuttaa siihen, asummeko huomenna EUvostoliitossa vaiko vapaassa Euroopassa.
Kannustankin kaikkia veljiä ja sisaria ottamaan vakavasti tämän viimeisen taistelun vapauden puolesta. Nyt ei ole aikaa hukattavaksi ja näkyvyyttä pitää saada aikaiseksi kaikilla foorumeilla, sekä turuilla, että toreilla.
Jouni Aaltonen
https://www.facebook.com/penaali