Saku Mättö.

Haluan edustaa kanssa-asuajiani tältä alueelta, jossa monella meistä on
tiukkaa ja aina vain tiukkenee, kun polttoainehinnat lähestyvät kolmea
euroa. Miten työssä käynti voi kohta enää kannattaa kun julkista
liikennettä ei ole ja hallitus järjestelmällisesti vähät välittää tavan
kansalaisen huolista? Vuosikymmeniä kestänyt palveluiden alas ajaminen
kylistä (koulut, terveyspalvelut, kyläkaupat, työpaikat) pakottaa
ajamaan aina vain pidempiä matkoja, mutta millä rahalla ja miksi. Eikö
olisi parempi pitää koko maa asuttuna ja varmistaa palveluiden saaminen
kaikille?

Mitä tuleva sitten tuokaan tullessaan, tärkeätä on luoda paikallisia
ruokapiirejä ja apupiirejä, joissa kylän sisällä ja kylien välillä
saamme yhdessä toimimisen käyntiin. Meillä kotkottaa tusina kanoja
pihalla? Mihin voin vaihtaa munia?

Lähiruoka ja luomu on hyvä asia ja jos se tulee omasta pihasta, aina
vain parempi! Kun talven 2022 maailmanlaajuinen ruokakriisi iskee
silmille samalla kun sähkön ja kaasun hinta / saatavuus pahenevat, on
lohduttavaa, kun voi talon lämmittää puulla ja kun voi syöttää
lapsilleen omassa pihassa kasvanutta puhdasta ruokaa. Ja puhdas ruokahan
pitää kehonkin terveenä, toisin kuin tehtaassa ”äitien” valmistama
massamättö.

Ja sanotaan se nyt suoraan: maailmanlaajuinen valtaeliitti ajaa sinun ja
minun vangitsemista ensin pelolla luotuun vankilaan (lue: keinotekoinen
koronapandemia) ja seuraavassa vaiheessa valtaeliitin agendana on ajaa
koko maailma talouskriisiin ja sitten hiljalleen pakottaa koko
valtaväestö kaupunkeihin tiiviisiin oloihin, joissa meitä voidaan
valvoa. EU:n digitaaliset ID:t ovat selkeitä ensiaskeleita
valvontayhteiskunnan luomisen tiellä, niitä ei saa eikä voi hyväksyä. YK
ja WHO ovat valtaeliitin kaappaamia järjestöjä ja siksi niiden
uudelleenrakentaminen on välttämätöntä. Nykymuodossaan ne ajavat vain
maailmanhallituksen perustamista ja nk. New World Orderia, jossa sinä ja
minä olemme pelkkiä pelinappuloita. Ei kiitos!

Ylipäätään poliittinen lehmänkauppa ja selkärangattomuus on sylettänyt
jo niin pitkään, että olin Itsenäisyyspuolueen puoluesihteerinäkin jo 12
vuotta sitten. Olen siis pitkän linjan EU- ja NATO-vastainen
ihmismyönteinen, inhimillisiä arvoja kannattava ihminen.

Markka takaisin, on oltava yksi tavoitteemme. Nyt kun EKP painaa rahaa
tyhjästä, seurauksena on hirvittävä inflaatio. Eivät siihen vaikuta
sodat taikka suomalaisille annettavat palkankorotukset, syy on vain ja
ainoastaan EKP:n. Sama muuten USA:ssa, missä FED on painanut rahaa vielä
kovemmalla kiireellä – sielläkin inflaatio laukkaa ja kansa köyhtyy. Oma
valuutta takaisi oma päätäntävallan.

Ei minulla mielipidettä kaikkeen tietenkään ole, mutta olen osaava ja
ajatteleva ihminen, joka osaa mielipiteen muodostaa. Seuraan aikaani ja
selvitän taustoja ja siksi olisin myös pätevä edustamaan meitä
itäsuomalaisia. Vapauden liitto puolestaan koostuu samanlaisista
ihmisistä ja siksi ääni meille on aidosti mahdollisuus muuttaa
politiikan suuntaa.

Saku Mättö
OTM, uittomies
+358-40-8330088
[email protected]

Samankaltaiset artikkelit